Antti Rantakokko

Perussuomalainen Kuopiosta.

Muutamia näkemyksiä

Markkinatalous

Markkinatalous on kaikista puutteistaan huolimatta toimivin talousjärjestelmä. Yksityisomistuksessa ei ole mitään väärää. Kapitalismin on vain toimittava kunnolla, eli riskit niille joille voitotkin. Tappioita ei saa sosialisoida. Kun riskitkin yksityistetään, vähenee halu keinotteluihin.

Nationalismi

Kosmopolitanismi on suurimmaksi osaksi utopiaa. Toki yksittäiset ihmiset voivat olla maailmankansalaisia, mutta historiasta ja nykyajasta tiedetään, että ihmiset viihtyvät parhaiten samankaltaisten seurassa. Ihmisillä on halu ja tarve kuulua joukkoon. Se, että on ylpeä omasta kansastaan ja omista juuristaan ei merkitse sitä, että suhtautuisi vihamiselisesti muihin. Maassamme on esimerkiksi suomenruotsalaisia ja saamelaisia. Kukaan ei kuitenkaan väitä, että huolimatta sisäisestä koheesiostaan nämä väestöryhmät suhtautuisivat yleisellä tasolla vihamielisesti muihin. Kun puhutaan kaikista Suomen asukkaista, on mielestäni parempi käyttää ilmaisua “suomenmaalainen” vastakohtana ulkomaalaiselle, kuin sanaa “suomalainen”. Suomalainen puhuu suomea, saamelainen saamea jne.

EU

Euroopan Unionin piti helpottaa kansainvälistä kauppaa. Nyt siitä ollaan tekemässä liittovaltiota, joka puuttuu kaikkiin jäsenmaittensa pikkuasioihin. EU:ssa on kansanluonteeltaan erilaisia maita. Liittovaltiokehitys johtaa ennen pitkää siihen, että Saksan, Ranskan ja Iso-Britannian malli on EU:n malli. EU:n suuryritykset tappavat voitonmaksimointipolitiikallaan paikallista yrittäjyyttä.  EU on valmis tinkimään omista arvoistaan. Tämä näkyy siinä kun Romania ja Bulgaria otettiin EU:n jäseneksi. Turkin mukaan ottaminen romuttaa Euroopan unionin. Islantia ei pidä ottaa mukaan ennenkuin siellä saadaan talous kuntoon. EU:n ei pidä olla mikään globaali sosiaalitoimisto.

Maahanmuutto

Tervetuloa kaikki ne, jotka tulevat työn perässä Suomeen. Sen sijaan turvapaikkabisnes ja sosiaalinen šoppailu ei käy. Kun me menemme muihin maihin, on meidän kunnioitettava paikallisia tapoja. Aivan samaa meillä on oikeus odottaa Suomeen tulijoilta. On maahanmuuttajan velvollisuus luopua niistä tavoista, jotka ovat ristiriidassa länsimaisen oikeuskäsityksen kanssa. On rasismia perustella maahanmuuttoa sillä, että Suomi olisi sisäsiittoinen maa. Tämä on eugeniikkaa. Maahanmuuttopolitiikkaa ei saa siirtää EU:lle.

Humanitaarisella maahanmuutolla ei ole mitään tekemistä työperäisen maahanmuuton kanssa. Jos humanitaarista maahanmuuttoa halutaan harrastaa, otetaan mieluummin naisia. He ovat kulttuurissaan usein hyvinkin huonossa asemassa. Suomen harjoittamalla humanitaarisella maahanmuutolla ei ole laajassa mittakaavassa mitään merkitystä maailman ongelmiin. Maailmanparannus syö rahaa, joka on poissa oman maan ongelmien ratkaisusta. Etenkään muslimimaista ei pidä ottaa muita kuin islamin hylänneitä kristittyjä ja vapaa-ajattelijoita. Vastaanottokeskuksissa on tehtävä heti selväksi, miten maassa eletään.

Sosiaaliturva ja kehitysapu

Kaikilla Suomen kansalaisilla on oltava riittävä sosiaaliturva. Se ei kuitenkaan saa olla sellaista, ettei työnteko kannata. Sosiaaliturvan on oltava suunnattu ensisijaisesti Suomen kansalaisille. Tukiviidakkoa on yksinkertaistattava ja avustusten tulisi tulla yhdesta paikasta. Me emme voi olla vastuussa koko maailman ongelmista. Suomenmaalaisia on 5,3 miljoonaa, maailmassa on 6000 miljoonaa asukasta.

Koulutus

Koulutus valmistaa ammattiin. Arvostan sivistystä, mutta en hyväksy nykyistä akateemista narsismia, jossa kymmenen vuotta yliopistolla lojuvat muita aloja ylenkatsovat hipit valmistuvat kortistoon. Opiskelen itse yliopistossa ja aion valmistua niin pian kuin mahdollista. Ammattikoulujen tulee olla ammattiin valmistavia paikkoja eikä raggareiden välisijoituspaikkoja. Koska olemme EU:ssa, meidän on pakko hyväksyä se, että annamme ilmaista koulutusta muiden EU-maiden jäsenille. Sen sijaan EU:n ulkopuolisilta voidaan ja tuleekin periä maksu. Kun meillä on kerran niin hyvä koulutusjärjestelmä, tehkäämme sillä bisnestä.

Maanpuolustus

Asevelvollisuusarmeija on säilytettävä. Kutsunnat tulee ulottaa myös naisiin. Koska asepalvelus haittaa miesten elämää, on siitä annettava hyvitystä esimerkiksi opintoihin hakemisessa. Pisteytys voisi mennä siten, että siviilipalveluksesta saisi yhden pisteen, 6 kk:sta kaksi pistettä, 9 kk:sta kolme ja 12 kk:sta neljä pistettä. Tämä ei syrji naisia, koska ensinnäkin naisilla on mahdollisuus saada sama etu armeija käymällä ja toisekseen naisia on yliopistoissa enemmistö.

Suomen turvallisuushaaste on edelleenkin Venäjä ainakin niin kauan kun se on imperialistinen neuvostovaltaa ihannoiva putinokratia. Nato-maat tuskin ovat halukkaita uhraamaan intressejään Venäjän suuntaan, jos Nato-Suomi joutuisi Venäjän toimenpiteiden kohteeksi. Siksi suhtaudun kriittisesti Nato-jäsenyyteen. Toki Naton jäsenenä Suomi voisi saada kalustohankinnat halvemmalla sekä saada tiedustelutietoa. Siksi en sano ehdotonta eitä.

On turhaa löpistä kriisinhallinnasta. Sen sijaan että räppäreitä lähetetään ympäri maailmaa näyttämään hyvältä, olisi nekin rahat pantava kertauksiin. Suojeluskuntajärjestelmä takaisin.

Kielipolitiikka

Suomen nykyinen kaksikielisyys on tullut tiensä päähän. Suomenruotsalaiset valittavat, että palveluja ei saa ruotsiksi, vaikka heillä on samat mahdollisuudet kouluttautua palveluammatteihin kuin etnisillä suomalaisillakin ja toteuttaa näin ruotsinkielistä palvelua. Virkamiesruotsin vaatiminen siellä, missä sille ei ole todellista tarvetta, on välillisesti syrjivä käytäntö ja lisäksi siinä haaskaantuu rahaa. Pakkoruotsi on muutettava vapaaehtoiseksi koko maassa, myös Ruotsalaissuomessa, aivan samoin kuin saame on vapaaehtoista saamelaisalueiden suomalaisillekin. Suomen ainoaksi viralliseksi kieleksi on tultava suomi ja alueellisesti suomen rinnalle ruotsi ja saamen muodot. Tämä säästää kustannuksia ja tasa-arvoistaa ruotsia osaamattomat aitosuomalaiset luonnostaan kaksikielisten suomenruotsalaisten kanssa.

Karjalan kieli on otettava suojelun piiriin, koska se on suomalaisugrilainen ja uhanalainen kieli. Saamen eri muotoja on myös suojeltava omilla alueillaan. Se raha, mikä ruotsista säästetään Suomen yksikielistämisellä, voidaan laittaa em. suomalaisugrilaisten kielten tulemiseen.

Uskonto

Uskonnon on oltava jokaisen yksityisasia eikä julkisen vallan tule ottaa asiaan kantaa. Hautausmaiden tulee olla yleisiä. Uskonnonopetus on muutettava eettiseksi kasvatukseksi ja uskontotiedoksi ja varsinainen uskonnonharjoitus jätettävä yhteisöille. Kuitenkin Suomen kristillinen kulttuuriperintö on tunnustettava. Mikään uskonto ei oikeuta erityiskohteluun, ensinnäkin siksi, että se loukkaa yhdenvertaisuutta ja toisekseen siksi, että uskonnollisia lähteitä voidaan tulkita monin tavoin.  Yksilön uskonnonharjoitus ei oikeuta muiden yksilöiden perusoikeuksien loukkauksia. Siksi ympärileikkaukset on yksiselitteisesti kiellettävä.

Rikospolitiikka

Lainkuuliaisuuden tulee olla arvostettua, ei naurettavaa. Laillisuusperiaate on muistettava oikeudenkäytössä.  Laki on kirjoitettava niin kuin se on tarkoitettu noudatettavaksi ja lakia tulee seurata niin kuin se on kirjoitettu.

Vankeinhuollon tehtävänä tulee olla ensikertalaisille rehabilitaatio ja uusijoille retribuutio ja yhteiskunnan suojeleminen. Ehdonalaista vain ensikertalaisille. Elinkautisen vankeusrangaistuksen tulee nimensä mukaisesti kestää tuomitun kuolemaan saakka. Elinkautisvangin ehdonalaisen ja armahduksen tulee olla mahdollista vähintään 20 vuoden nuhteettoman sovituksen jälkeen. Henkirikos tulee tutkia tapon sijasta murhana.

Suomeen on perustettava riippumaton perustuslakituomioistuin. Virkavastuun rikkomisesta tulee tulla virkamiehelle rangaistus, jos se loukkaa kansalaisen oikeuksia.