Pohjois-Savon Perussuomalaiset Nuoret ry:n kannanotto ja julkilausuma

Hiukan myöhästyneenä Pohjois-Savon Perussuomalaisten Nuorten kannanotto 23.11.2009 ja julkilausuma syyskokouksessa 05.12.2009

Pohjois-Savon Perussuomalaiset Nuoret ry.

Kannanotto: Kielilainsäädäntöä muutettava

Julkaisuvapaa: heti

Pohjois-Savon Perussuomalaiset Nuoret kannattaa suomalaisen väestön kielitaidon laajentamista. Maamme itäosissa on useaan otteeseen tuotu valtiovallalle venäjän opiskelun tarve. Muun muassa Tohmajärven kunta on esittänyt, että ruotsin voisi korvata venäjällä. Opetusministeriö on torpannut esitykset. Perusteena on ollut vaikeudet jatko-opinnoissa ja työnsaannissa, kun niin sanottua virkamiesruotsia ei osata. Itärajamme rajavartijoilla on suurempi tarve venäjän kuin ruotsin osaamiselle.

Pohjois-Savon Perussuomalaiset Nuoret eivät hyväksy kielenopetuksen resurssien tuhlaamista tarpeettomaan ruotsin opettamiseen. Mikäli virkamiesruotsia ei todellisuudessa työtehtävässä tarvita, ei sitä tule vaatia. Pohjois-Savon Perussuomalaiset Nuoret esittävät, että kielitaitovaatimuksia sääteleviä lakeja muutetaan siten, että ruotsia ei vaadita virkamiehen pätevyyteen siellä, missä ruotsia ei aidosti tarvita. Nykyinen kielilainsäädäntö syrjii perusteettomasti suomalaista valtaväestöä. Maamme koulutusta koskeva lainsäädäntö takaa ruotsinkielisille mahdollisuuden kouluttautua aloille, joilla ruotsinkielistä palvelua tarvitaan ja turvata näin ruotsinkielinen palvelu niissä osissa Suomea, joissa ruotsia puhutaan.

Pohjois-Savon Perussuomalaiset Nuoret ry:n hallitus

Antti Rantakokko, puheenjohtaja

Heli Komulainen, varapuheenjohtaja

Arttu Ojanperä, sihteeri

Julkilausuma: 

Valta kansalle myös EU-Suomessa

 

Pohjois-Savon Perussuomalaisten Nuorten julkilausuma 5.12.2009 syyskokouksessa Kuopiossa

 Pohjois-Savon Perussuomalaiset nuoret on ottanut tyytyväisenä vastaan uutiset Sveitsin kansan päätöksestä kieltää uusien minareettien rakentaminen maassa.  Minareettikielto ei merkitse uskonnonharjoituksen kieltämistä eikä vihaa toisuskoisia kohtaan  vaan kannanottoa oman kulttuurin puolesta.

Pohjois-Savon Perussuomalaisten Nuorten mielestä kansalla tulee olla mahdollisuus kansanäänestyksin ottaa kantaa itselleen tärkeistä asioista. Euroopan Unioniin kuulumattoman Sveitsin kansanäänestyskäytäntö on mielestämme hyvä malli Suomeenkin, vaikka se olisikin Lissabonin sopimuksen vastainen. Päättäjiä sitovat kansanäänestykset suitsivat edustajien liiallisia omaan etuun painottuvia linjauksia ja tuovat kansanedustajille aitoa vastuuta päätöksistään.

Pohjois-Savon Perussuomalaiset Nuoret ry:n hallitus

Lisätietoja

Antti Rantakokko

Pohjois-Savon Perussuomalaiset Nuoret ry:n puheenjohtaja

050 3088499

Perustuslakiuudistus Suomeenkin

Ruotsissa ollaan puuhaamassa uudistusta sikäläiseen perustuslakiin. Sen mukaan saamelaisille annetaan erityisasema (1). Muiden vähemmistöjen asema määritellään löyhemmin (2). Mielenkiintoista on se, että suomen kielestä ja suomalaisista ei mainita mitään. Epäsuhta Suomen ja Ruotsin kielilainsäädännössä korostuu. Ehkä ruotsi ei halua mainita suomalaisvähemmistöä siksi, että silloin suomen kieli voisi saada vahvemman aseman pohjoismaisessa yhteistyössä, ja tämähän voisi heikentää Ruotsin asemaa. Ruotsin asenne osoittaa, että meidän kieltämme ei arvosteta Ruotsissa. Millä perusteella meidänkään tulee enää panostaa ruotsin kieleen, kun se on suomalaisiin halveksivasti suhtautuvan maan kieli?

Suomessakin on aika tehdä perustuslakiuudistus. Suomen kielestä on tehtävä selkeästi kansalliskielen lisäksi virallinen kieli. Ruotsin kielestä tulee tehdä selkeästi alueellinen virallinen kieli. Muutenkin Suomen vähemmistökielipolitiikkaa tulee uudistaa. Nyt esimerkiksi uhanalaisilla suomensukuisilla vähemmistökielellä on paljon uhatumpi asema kuin ruotsin kielellä, joka kaiken lisäksi on naapurimaan valtakieli. Nykymuotoinen asema aiheuttaa turhia kuluja ja vaivaa meille suomalaiselle enemmistölle. Myös enemmistölläkin on oikeuksia. Mutta koska olemme suomalaisia, emme tietenkään sorru ruotsalaiseen vähemmistön sortamispolitiikkaan. Suomenruotsalaisilla ei tule olemaan hätäpäivää.

Pohjoismainen identiteetti ja suomi

Kuopion yliopistossa pidettiin tänään ruotsin opiskelijoille pakollinen Ruotsi-seminaari. Paikalla oli Hanasaaren ruotsalaiskulttuurikeskuksesta pari skoonelaista. He esittelivät meille Ruotsin tasa-arvoa, monikulttuurisuutta ja iänikuista vertailua suomalaisten hiljaisuudesta ja ruotsalaisten puheliaisuudesta. Seminaarin loppuvaiheessa salissa kiersi nippu Svenskanu-esitteitä. Kyseessä oli siis puhdas indoktrinaatioistunto, jossa ei ollut sijaa keskustelulle. Ruotsin taitoamme tarvittiin siis lähinnä informaation omaksumiseen, ei aktiiviseen käyttöön.

Pohjoismaisuudestakin tuli puhetta. Esille tuli termi, joka muistaakseni oli “skandigration” tai jotain sinne päin. Mielenkiintoista onkin, että pohjoismaisuus on suomalaiselle sama kuin ruotsalaisuus. Ruotsia tarvitaan pohjoismaiseen yhteistyöhön.

Koskaan ei muisteta, tiedetä tai mainita sitä, että suomea on puhuttu aina Pohjoismaissa. Suomi ei todellakaan ole mikään 1950-luvulta eteenpäin peräisin oleva maahanmuuttajakieli. Vuonna 1809 tapahtunut Suomen eroaminen Ruotsista jätti Pohjois-Ruotsiin suomenkielisen väestön. Nämä ihmiset eivät ole maahanmuuttajia. Tänä päivänä alueella puhuttua suomen pohjoismurretta kutsutaan meänkieleksi tai tornionlaaksonsuomeksi. Tämä kieli on sanaston ruotsalaistumisesta huolimatta suomea eikä sen vaikeammin ymmärrettävää kuin mikään muukaan suomen murre.

Keski-Ruotsissa ja Keski-Norjassa asui 1580-luvulta alkaen niin sanottuja metsäsuomalaisia (skogsfinnar). Usein väitetään, että nämä henkilöt olivat savolaisia maahanmuuttajia. Maahanmuuttajista puhuminen on virheellistä, koska nykyinen Suomi oli osa Ruotsin valtakuntaa. Kyseessä oli siis maansisäinen muuttoliike, aivan samoin, kuin jos nykyään Pohjanmaan ruotsalainen muuttaisi jostain kumman syystä Kuopioon. Lisäksi valtioiden väliset rajat eivät olleet yhtä tarkkoja kuin nykyään, joten suomalaisia asui myös Norjan puolella. Suomi on siis Norjassakin vanha kieli. Lisäksi Pohjois-Norjaan muutti 1700-luvulta alkaen väestöä Pohjois-Suomesta. Tätä väestöä kutsutaan nykyään kveeneiksi.

Huomattava on myös suomalaisten rooli Pohjoismaitten ja etenkin Ruotsin historiassa. Olemme joutuneet sotimaan Ruotsin sodissa. Kun Suomi taisteli olemassaolostaan Neuvostoliittoa vastaan, suojasimme samalla Ruotsia. Me olemme olleet kautta historian erittäin hyödyllinen puskurikansa ruotsalaisille.

Edellä olevan perusteella lienee selvää, että suomalaisuus on osa pohjoismaisuutta. Norjan ja etenkin Ruotsin alueella on käytännössä aina puhuttu suomea ja suomi on ollut osa alueellista kulttuuria aivan samoin kuin ruotsi itsenäisessä Suomessa. Tosiasia on vain se, että suomea ei ole koskaan arvostettu samalla lailla kuin ruotsia Suomessa.

Historiasta tiedämme, että varsinkin ruotsalaiset niin Suomessa kuin Ruotsissa ovat suhtautuneet halveksivasti suomalaisuuteen. Metsäsuomalaisia vainottiin ja Pohjois-Ruotsissa kiellettiin rangaistuksin suomen puhuminen kouluissa vuoteen 1957 asti. Suomenruotsalaiset puolestaan perustivat identiteettinsä hyvin vahvasti ajatukselle erirotuisuudesta viime vuosisadan taitteessa. Norjassa nykyään kveeneiksi kutsuttuihin suomalaisiin kohdistettiin vahvoja norjalaistamistoimia, muun muassa nimet piti norjalaistaa.

Me suomalaiset olemme kieltämättä maan hiljaisia. Meillä ei ole kuitenkaan mitään syytä hävetä itseämme, ja yksi asia, mistä meidän kannattaa ottaa oppia suomenruotsalaisista on oman etnisen identiteetin esilläpito. Meidän ei tarvitse hyväksyä väitettä, että ruotsin kieli kuuluu suomalaisuuteen. Ruotsin kieli voi toki kuulua yksittäisen suomenmaalaisen identiteettiin, mutta suomalaisuuteen se ei kuulu. Meillä on historialliset perusteet vaatia suomen kielelle asemaa pohjoismaisessa käytössä, eikä meidän tarvitse hyväksyä ajatusta, että muilla on oikeus helppoon kommunikaatioon omalla kielellään, mutta meidän täytyy nähdä ylimääräistä vaivaa käyttäessämme itsellemme vierasta kieltä ruotsia.

Mikäli suomen kielelle ei ole sijaa pohjoismaisessa yhteistyössä, on meidän mielestäni syytä miettiä, kannattaisiko Ruotsin sijaan avata uusia ovia. Ainakaan minulle ei kelpaa vanhan mallinen pohjoismaisuus ilman suomea.

Vasamötet, språkpolitiska seminariet och eftervågor

Perussuomalaiset nuoret rf. hade sitt höstmöte i Vasa 10. oktober. Efter höstmötet hade vi språkpolitiskt seminarium. I seminariet fanns fyra föreläsare:

Antti Valpas (kareliska språket)

Heikki Tala (finska språket)

Timo Hellman (europeiska språkpolitik)

Och  jag   (svenska språket)

Antti Valpas berättade om det kareliska språkets historia, utveckling,  nuvarande situation och språkpolitik om kareliska språk i Finland och Ryssland. Finland erkänner inte kareliska språk som minoritetspråk därför att KOTUS erkänner bara språk, som är i standard ISO-639-1, medan kareliskan är i ISO- 639-2.

Heikki Tala talade om finskans ställning i Stor-Sverige, i Storfurstendomen Finland och i självständigt Finland. Han berättade oss om det nya språklag, där finlandssvenskar hade mycket stor överrepresentation.

Timo Hellman från Åbo talade om europeiska språkpolitik.  Det finns olika program i Europa. Ett av Europas språkpolikens syfte är att man kunde tala två främmande språk. Han tog fram också ett par land från Europa.

Min presentation behandlade svenska språket, men också lite om finska språket i Norden. Jag talade om svenskhet, finskhet, finländskhet, svenskspråkighet och finskspråkighet. Min synvikel är från person, som kommer från Finskfinland. Finnar är 20 % minoritet i Norden, men den syns ingenstans.

Jag intervjuades på tv-nytt 10.10. Intervjuen tog ca. 10 minuter, och kanske 20 sekunder visades i tv. Redaktören Anna Norrgrann frågade mig om min presentation, och vad menar jag med “Ofinländska bättrefolkpartiet”. Hon frågade bland annat  om tvåspråkighet och hur svenskspråkig betjäning skulle ordnas.

Tyvärr jag gjorde ett fel  när jag i går kommenterade artikeln “Sannfinländare diskuterade svenskan” där man påstod att jag skrev “Det ofinländska partiet för bättre folk” . Den rätta formen är i mitt inlägg  ”Perussuomalaisten vastavoimat”  som är “Ofinländska bättrefolkpartiet”. När jag kommenterade, skrev jag “Ofinländska folkpartiet”. Förlåt felet. Min komment har raderats, därför att det går inte att kommentera redaktionella saker, förklarade Norrgrann.

Seminariet var öppet för alla, men tyvärr fanns det inte media i själva språkseminariet. Bildmaterialet i nyhet är från höstmöte. Jag måste säga, att artikeln ger hårdare bild än saken är i verklighet.  Nu var Anna Norrgrann inte noggrann med sin nyhetsklipp. Det fanns ingen siegheilatmosfären varken i höstmöte eller i seminariet.

Jag läste finlandssvenska reaktionen om vårt resolution. Vilken mängd finskhat och bättrefolkattityd det finns bland finlandssvenskar!  Till exempel i Vasabladet  skribenter i diskussionsforum tänker att vi finnar skulle gå tillbaka till Volga, vi är avundsjuka, vi har svaga sprit gener, komplex och oförskämda beteende osv.  Att kritisera nuvarande språkpolitik betyder inte att man gassar ihjäl finlandssvenskarna. Finlandssvenskar tänker också att finnar och övriga har ingen roll i Finlands utveckling. Man glömmer, att det  var vi finnar, som gav nationalspråkstatus för svenskan och genom det samma möjligheter som finnar har.  Det verkar också att inte heller alla finlandssvenskar har läst historia i skolan. Det är inte finnarnas fel om finlandssvenskar själva har skitit sina jämställda möjligheter i det självständiga och tvåspråkiga Finland.

Svensk ungdom skrev som motreaktion att finskan är inget världspråk. Inte heller är svenskan. Finlands tvåspråkighet har ingenting att göra med innovation eller enskilda personers språkfärdigheter som SU påstår. När slutar svenskafolkpartisterna tänka, att svenskan har någon övernaturlig verkan i kultivering? Vi lever på 2000-talet, där det går inte tänka, att egen kultur har någon kultiverande effekt för andra. SU:s komment om rasism är löjlig, när man tittar SFP:s historia med A.O Freudenthal som partiets fader. Svenska folkpartiet är Svenska,inte Svenskspråkiga folkpartiet.

PerusS Nuoret: Suomesta tehtävä virallisesti yksikielinen

Perussuomalaiset Nuoret katsovat Suomen nykyisen kielipolitiikan epäonnistuneeksi, koska kielilainsäädäntö ei vastaa todellista tahtotilaa maassamme. Ruotsin kieleen käytetään suhteettomasti veronmaksajien varoja, kun otetaan huomioon miten pienellä alueella ruotsia maassamme puhutaan.

Muun muassa tulevan pakollisen YLE-maksun määrä on suoraan verrannollinen ruotsinkieliseen palvelutarjontaan. Virallinen kaksikielisyys tarkoittaa sitä, että koko maassa pitää olla valmiudet toimia ruotsiksi huolimatta siitä, että suurimmassa osassa Suomea todellista tarvetta ruotsin kielen osaamiselle ei ole. Suomesta olisikin tehtävä virallisesti yksikielinen maa, jossa ruotsilla on vähemmistökielen asema saamen, romanin ja viittomakielen tapaan.

Maahanmuuttajien integraationkin kannalta olisi järkevämpää, jos Suomessa olisi vain yksi virallinen kieli, suomi. Ruotsin kielen asemalla on myös ulkopoliittinen ulottuvuus: Tehdäänkö venäjästäkin tulevaisuudessa Suomen virallinen kieli, kun venäjänkielisten määrä saavuttaa ruotsinkielisten määrän Suomessa?

Perussuomalaiset Nuoret julistautuvat suomen kielen edunvalvojiksi. Aatteemme on poliittisella kentällä ainoa suomen kielen ja suomalaisuuden puolustaja. Suomi on ainoa maa maailmassa, jossa suomen kieli voi menestyä. Ruotsin kieltä voi puhua myös muualla kuin Suomessa.

Katsomme, että suurin osa suomalaisista on kanssamme samaa mieltä Suomen kielipolitiikan muutostarpeista. Perussuomalaiset Nuoret käsittelivät kielipoliittisia kysymyksiä syyskokouksen yhteydessä pidetyssä seminaarissa Vaasassa 10.-11.10. Pääpuhujana tilaisuudessa oli Suomalaisuuden liiton puheenjohtaja Heikki Tala.

Lisätietoja:

puheenjohtaja Vesa-Matti Saarakkala

puh. 0400 917 353

hallituksen jäsen Antti Rantakokko

puh. 050 308 8499

Miten turvataan ruotsinkieliset palvelut?

Koska olen humaani suomalainen, olen tullut tätäkin asiaa miettineeksi. Jos meikäläinen saa käteensä Hufvudstadsbladetin tai vastaavan julkaisun, niin ihme on, jos siellä ei joku etniseltä taustaltaan ruotsalainen suomenmaalainen eli suomenruotsalainen valita siitä, että taksikuski/lähihoitaja/autonasentaja/ym. ei palvellut ruotsiksi.

Suomenruotsalainen ratkaisu asiaan oli vuonna 2004 voimaan tullut kielilaki, joka käytännössä tarkoittaa lisää pakkoruotsia meille suomalaisille. No, laki on toiminut käytännössä yhtä hyvin kuin  läntisten heimoveljiensä ratkaisut ilmailun alalla.

Siksipä esitänkin muutaman toimivan ratkaisun:

1. Ei enää ajatella, että on finniammatteja ja svenska-ammatteja. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikkapa Ruotsalaisen Suomen Kansankäräjät eli Folktinget markkinoi lähihoitajan hommia ja muita suorittavan työn ammatteja perinteisen ekonomi-juristipolun sijaan. Kun vanhakantainen suomenruotsalaisen elämänkaari on mallia Norsen-Hanken-Handelsbanken, on se uudessa mallissa yrkeskolan-ärligt arbete. Kun suomenruotsalainen palvelee toista suomenruotsalaista vaikkapa Vaasassa, on palvelun kielellinen laatu taattu. Eihän Lievestuoreellakaan ole satoja suomenruotsalaisia hoitajia hoitamassa suomalaisia.
2. Hätänumeron toimivuus on tärkeä. Siksipä ruotsalaista palvelua kaipaaville voitaisiin laittaa ihan oma hätänumero. Se voisi olla vaikkapa 116, joka suomenruotsalaisen on helppo muistaa siitä, että toisinpäin tai amerikkalaisittain luettuna se on sama kuin Astrid Thorsin syntymäpäivä.
3. Lopetetaan jo se pakkoruotsi. Motivoitunut suomalainen ruotsinopiskelija palvelee todennäköisesti paremmin ruotsiksi.

Perussuomalaisten vastavoimat

Ruotsalainen kansanpuolue ja Vihreät ovat ilmoittautuneet Perussuomalaisten vastavoimiksi EU-vaaleihin. Tapetilla on erityisesti maahanmuuttopolitiikka. Cronbergin  mielestä ei saa tehdä eroa ulkomaalaisen professorin ja humanitaarisen maahanmuuttajan välillä. Aikookohan Vihreät tämän politiikan mukaisesti tarjota proffalle täyden palvelun majoituksen pakolaiskeskuksessa vai laittaa humanitaarisen, mahdollisesti kouluttamattomalle humamamulle proffan viran jostakin yliopistosta?

Ruotsalainen kansanpuolue, jonka nimi tarkoittaa käytännössä samaa kuin Ofinländska bättrefolkpartiet, julistautui Perussuomalaisten vastavoimaksi. Tämä ei tarkkaan ottaen ole edes uutinen, vaan tarkennus. Suomalaisten vastavoimahan Rkp onkin ollut ansiokkaasti jo vuodesta 1906. Puolueen nimi velvoittaa. HS 16.5.: “Rkp ei koskaan käytä perustavia käsityksiä ihmisten samanarvoisuudesta tai kanssaihmisten humanitääristä hätää pelinappuloina saadakseen etua poliittisessa pelissä”. Kyllä käyttää. Koko kielipolitiikka kaikenlaisine koulutuskiintiöineen on tätä. Miksi Ahvenanmaalla ei ole pakolaiskeskuksia? Rkp jakaa edelleen henkisen isänsä Axel Olof Freudenthalin mukaan nimettyä mitalia ansiokkaasta työstä ruotsalaisuuden edistämiseksi. Freukkahan käytännössä piti suomalaisia ruotsalaisia alempana rotuna. Tämä ei tietenkään ole rasismia ruotsalaisten mielestä.

Lisäksi puolue lähti ovelaan taktikointiin homoseksuaalien ulkoisen adoption suhteen. Pelätään, että ääniä saattaa mennä Pohjanmaalla. Siis siellä, missä kyseisen puolueen kovin alue on. Ei hätää, Helsinki pelastaa, onhan Rkp liberaali puolue. Että näin.

Pakkoruotsista kärsii Suomi

Ruotsalaisen kansanpuolueen Jan-Erik Enestam on sitä mieltä, että suomalaislapsille pitäisi ruotsin opiskelu aloittaa yhä nuorempana. Päiväkodissa pitäisi kuulemma laulaa lauluja ruotsiksi. Lisäksi ruotsin pänttäys pitäisi aloittaa jo ala-asteen alussa. Iltalehden artikkelissa valehdellaan että jokaisessa Pohjoismaassa on jokin skandinaavinen kieli pakollinen.  Tämähän ei pidä paikkaansa. Ruotsissa ei esimerkiksi ole pakollisena mikään muu kieli kuin englanti, eikä varmasti suomi. Lisäksi artikkelissa kerrotaan, että tanskalaiset nuoret puhuvat  tanskaa epäselvästi, mikä on huvittava väite, eivätkä pohjoismaalaiset nuoret osaa pohjoismaisia kieliä.

Tosiasia on, että niin sanottu “pohjoismainen yhteistyö” on lähinnä sitä, että tehdään niinkuin Ruotsi haluaa. Skandinaaviska-nimistä kieltä ei ole. Ruotsalaiset eivät ymmärrä tanskaa, norjalaiset ymmärtävät ruotsia, kukaan ei ymmärrä islantia ja suomi on poissuljettu vaihtoehto. Voidaankin kysyä, että jos kaikki muu paitsi suomi käy, niin mitä ylipäänsä teemme porukassa, jonne kelpaamme vain omastamme luopumalla?

Enestam valittaa Aamulehdessä, että suomalaiset kommunikoivat huonolla englannilla ja pohjoismaiset nuoret osaavat huonosti pohjoismaisia kieliä. Millä lailla vielä huonompi ruotsi auttaa asiaa?  Olisiko niin, että kaikille muille  englannin käyttäminen on täysin ongelmaton vaihtoehto, paitsi ruotsalaisille, jotka ovat Pohjolan perinteistä herrakansaa?

Kumpi onkaan pohjoismaisempi: Schleswig-Holsteinissä asuva saksantanskalainen vai ruotsintaidoton pohjoiskarjalainen suomalainen?

Kirjoitukseni NuVa:n Vaikute-lehteen

Suomen nuorisovaltuustojen liitto pyysi Perussuomalaisilta Nuorilta kirjoitusta pakkoruotsista ja Suomen kaksikielisyydestä. Alla kirjoitukseni siinä muodossa, kun sen NuVaan lähetin.

SUOMEN KAKSIKIELISYYS JA PAKKORUOTSI

Suomi on ollut itsenäinen 91 vuotta. Valtiollinen yhteys Ruotsiin katkesi kaksisataa vuotta sitten. Silti yhteyttä entiseen emämaahan pidetään yllä ruotsin kielen opiskelun kautta. Nykyaikana moni koululainen ja opiskelija miettii, miksi opiskelemme ruotsia, kieltä, jonka käyttöalue on pieni. Seuraavassa perussuomalaisen nuoren näkemys Suomen kielipolitiikkaan ja pakolliseen ruotsin opiskeluun.

Suomen kaksikielisyys

Suomi on kaksikielinen maa. Näin moni tulkitsee perustuslain 17.pykälää, jonka otsikkona on ”Oikeus omaan kieleen ja kulttuuriin”. Suomenmaalaisista (finländarna) on suomalaisia (finnar) noin 92 prosenttia ja suomenruotsalaisia (finlandssvenskar) noin 6 prosenttia. Ruotsin kielellä luotiin 1800-luvulla suomenmaalaista ja myös aitosuomalaista kulttuuria, kunnes suomen kieli vakiintui julkisessa käytössä1800-luvun loppupuoliskolla hallinnon suomenkielistyessä. Tätä historiallista asiaa monet pitävät perusteena Suomen yhä nykyään jatkuvalle kaksikielisyydelle.

Todellisuudessa Suomi on varsin yksikielinen. Ruotsia puhutaan keskimäärin nelisenkymmentä kilometriä leveillä kaistaleilla länsi- ja etelärannikolla. Muu Suomi on täysin yksikielisesti suomalaista. Onkin siis huvittavaa, että maatamme pidetään tällä perusteella kaksikielisenä. Samalla perusteella olisi Ruotsi ja moni muukin Euroopan valtio kaksikielinen, paitsi ettei ole. Kuitenkin kaikkien virkamiesten ja valtion palveluksessa olevien on hallittava molemmat kielet.

Suomenruotsalaisten kielelliset oikeudet pystyttäisiin riittävästi turvaamaan myös yksikielisessä Suomessa, jossa suomi olisi ainoa virallinen kieli. On nimittäin järjetöntä, että koko maata pidetään kustannuksia kaihtamatta kaksikielisenä pienen alueellisen vähemmistön takia, joka lisäksi osaa hyvin maan valtakieltä. Yksikielisessä Suomessa ruotsilla olisi alueellisen vähemmistökielen asema, aivan kuin saamella on nyt. Ruotsin kielen asemaa puolustavien olisi hyvä miettiä seuraavaa: mitä jos kielisuhteet olisivat maassamme toisinpäin? Opiskelisiko 92-prosenttinen ruotsalaisenemmistö suomea, jolla ei ole kovinkaan suurta paikallistakaan merkitystä? Mikä onkaan kielipoliittinen tilanne Ruotsissa, jossa on aina puhuttu suomea, mutta enemmistö on ruotsinkielistä?

Pakkoruotsi

Ruotsin sanotaan auttavan muiden kielten oppimista. Tämä väite on huvittava. Norjaa, ruotsin läheisintä kieltä opiskelee Suomessa aniharva. FST tekstittää norjankieliset ohjelmat ruotsiksi. Suomalainen lapsi aloittaa kieltenopiskelun yleensä englannilla. Tämä ei tue ruotsin oppimista. Ei ole mitään perusteita väittää, että ruotsi tukisi englannin oppimista. Väite, jonka mukaan suomalaislapsen kannattaa aloittaa kieltenopiskelu ruotsilla, koska se muka on helpompi ja tukee muiden kielten oppimista, on jopa rasistinen. Kyllä suomalainen oppii kieliä ilman apukielellä harjoittelua.

Aivan kuten matematiikka on koulussa pakollista, on vieraiden kielten opiskelun oltava myös pakollista. Kielten on vain oltava vapaasti valittavia. Kielten opetus maksaa. Rajallisten resurssien sitominen ideologiseen ruotsin opiskeluun heikentää Suomen väestön kielitaitoa. Kun opiskeltavat kielet saa valita, on motivaatio korkealla ja kielten osaaminen paranee. Me perussuomalaiset nuoret emme sinänsä vastusta ruotsin opiskelua. Sen on vain oltava vapaaehtoista.

Pakkoruotsia on perusteltu myös sillä, että ilman pakkoruotsia suomenruotsalaiset olisivat suomea osaavina etulyöntiasemassa verrattuna suomalaisiin, jotka eivät osaa ruotsia. Tämä johtuisi siitä, että virkoihin hakevan on osattava molempia kieliä. Vaatimus ruotsin osaamisesta on suurimmassa osassa Suomea tarpeeton. Jos virkatehtävässä ei tosiasiallisesti tarvita ruotsia, ei sitä pidä vaatia. Kielilainsäädäntö on tässä suhteessa epätasa-arvoinen. Maahanmuuttajiltakaan ei saa vaatia työssä täydellistä suomen osaamista, jos täydellisen suomen hallinta ei ole välttämätön työtehtävän kannalta. Kaikki maamme korkeimmissa viroissa olevat henkilöt, esimerkiksi ministerit, eivät välttämättä osaa ruotsia sujuvasti. Tätä ei kuitenkaan ole katsottu esteeksi menestykselliselle tehtävän hoidolle. Myöskään palvelujen takia ruotsia ei tarvitse opiskella. Ruotsinkieliset oppilaitokset nimittäin kouluttavat väkea maamme ruotsinkielisen väestön tarpeisiin.

Perusteena pakkoruotsille on nähty myös maamme ”kaksikielisyys”. Ruotsia on opiskeltava, ”koska kaksikielisyys on rikkaus”. Ruotsin kielen rikkaus riippuu siitä, keneltä kysyy. Monelle ruotsin kansalliskielen asema ei ole sellainen arvo, josta kannattaisi pitää kynsin hampain kiinni. Näille ihmisille ruotsi on kieli muiden joukossa. Myöskään ”pohjoismainen identiteetti” ei ole peruste pakkoruotsille. Kun suomalainen menee Ruotsiin, hän voi käyttää siellä englantia, aivan kuten muutkin ulkomaalaiset Ruotsissa.

Antti Rantakokko

Perussuomalaiset Nuoret ry.

“Jotain grööttiä se oli”

Näin vastasi opetusministeri Henna Virkkunen pari viikkoa sitten Ilta-Sanomissa tai Iltalehdessä, kun häneltä kysyttiin, mikä on kaurapuuro ruotsiksi. Virkkusen ruotsintaidottomuudesta on noussut pienimuotoinen haloo. On kuulemma skandaali, kun opetusministeri ei osaa “toista kotimaista”. Ei hätää, osaahan hän vähän tanskaa. No, jos opetusministeri, jonka toimialaan pakkoruotsi kuuluu, ei osaa itse pakkoruotsia, niin miksi muidenkaan pitäisi sitä osata?

Virkkunen ei osaa ruotsia, koska se on ollut hänelle tarpeeton kieli. Valitsemalla ruotsintaidottoman ministeriksi kokoomus osoittaa, ettei ruotsi voi olla kaikkeen julkiseen työhän pätevyysvaatimuksena. Eikä se olekaan. Virkamiesruotsin taidon vaatiminen on vain svekomaanista simputusta, kun ruotsia ei todella tarvita työtehtävässä. Eihän maahanmuuttajiltakaan saa vaatia täydellistä suomen taitoa, jos suomen täydellinen taito ei ole työn kannalta välttämätön.

Sitä paitsi väitän, että Suomen hallituksessa on ollut Suomen itsenäisyyden alkuaikoina suomenruotsalaisia ministereitä, joilta ei suomi oikein sujunut. Tämä tuskin on ollut kenellekään mikään ongelma,joten mikä ongelma se on, jos suomalainen ministeri ei osaa ruotsia?