Antti Rantakokko

Perussuomalainen Kuopiosta.

Onko kannabiksen käyttö yhteiskunnan asia?

Luin parisen viikkoa sitten eri lehdistä, että poliisin sakotuskynnys vaihtelee eri puolilla Suomea kannabiksen käytöstä ja hallussapidosta. Mielenkiintoinen tilanne, että teon tosiasiallinen tuomittavuus (poliisin sakotus) riippuu laista riippumatta siitä, missä päin maata satutaan pössyttelemään.

Minulle henkilökohtaisesti on aivan sama, mitä kukin aivoilleen tekee. Aivan sama, vaikka jollakin pyörii THC-molekyyli synapsissa niinkuin… no, molekyyli synapsissa. Niin kauan, kun ei muita vahingoiteta, saa tehdä mitä vain. Huumeidenkäyttö nähdään uhrittomana rikoksena, eivätkä vaihtoehtoihmiset koe tekevänsä mitään väärää.

Tosiasiassa huumeiden käyttö ei ole pelkästään käyttäjän asia. Se vaikuttaa myös yhteiskuntaan ja sitä kautta muihin ihmisiin. Kaikista pahinta on, että huumeidenkäytölle altistuvat lapset eivät välttämättä pysty ymmärtämään kannabiksen käytön haittoja. Esimerkki tavasta, jonka perusteella vapaa kannabiksen käyttö aiheuttaa haittoja muille.

  1. Kun kannabis on vapaata, sen käyttö ei enää ole niin salaista.
  2. Avoimen käytön lisääntyessä saatavuus helpottuu.
  3. Saatavuuden helpottuessa nuoriso käyttää sitä todennäköisemmin ja helpommin.
  4. Nuorison käyttäessä haitat nuorta itseään kohtaan kasvavat, koska elimistö kehittyy.
  5. Terveyshaittojen lisääntyessä terveydenhuolto kuormittuu.
  6. Terveydenhuollon kuormittuessa nousevat kustannukset ja verot, eli “Bang for the buck” -suhde huononee.
  7. Huumesairaat eivät kykene järkevään toimintaan. Lisää kustannuksia.

Meillä on aivan tarpeeksi ryyppääviä teinejä, jotka syräytyvät. Alkoholin saanti on varsin helppoa nuorisolle. Niin kauan, kun meillä on maassamme merkittävä alkoholiongelma (kaikkea ei toki voi ehkäistä), on vastuutonta vapauttaa kannabis aiheuttamaan lisäongelmia alkoholin rinnalle. Siksi en kannata kannabiksen vapauttamista.

2009-08-13 Kirjoittaja: anttirantakokko | Politiikka, Suomi | , , | 1 kommentti

Sama kohtelu kaikille, kiitos!

Meitä persuja kohtaan on heitetty Scheißea joka suunnasta. Aikaisemmin oli tapana, että kun persu avasi suunsa maahanmuuttopolitiikasta, niin heti höpötantat kalkattivat rasismista. Tuija Brax oli kuntavaalien jälkeen sitä mieltä, että valtuustojen puheenjohtajia pitää kouluttaa, mutta että “maahanmuuttajavastaisuutta” on muissakin puolueissa. Kas kummaa kun tätä koulutusta vaadittiin vasta nyt, kun me voitimme.

Kyllähän meidänkin riveissä on kaikenlaista, en kiistä. Esimerkiksi itse en ole, etenkään näin kesäkuumalla, menossa lämmittämään uunia vasemmistonuorten takia vaikka eräs puolueeseen kuulumaton urjalalainen varavaltuutettu tämmöistä haikaileekin. Tony Halme, suomenruotsalainen ex-kansanedustajamme ampui laittomalla aseella piripäissään kämppänsä seinään eikä oikein koskaan toipunut siitä ennalleen. Tosin kykypuolue kokoomuksenkin edustajat osaavat. Vanha polvi muistanee Kauko Juhantalon koplaukset. Nykyajan sosialidemokraattista puoluetta ja entisaikain työläisten paratiisin johtajia yhdistää se, että kummankin jäsenten touhujen seurauksena ihmisiä pakkaa katoamaan. Maamme suurimman sosialistipuolueen johtaja on kuitenkin saanut olla kyselyjen ulkopuolella. Parempi niin. Todennäköisesti hän kysyttäessä vain haluaa aivan aluksi kiittää äänestäjiään.

Vastaavasti ruotsalaisen kansanpuolueen toimintatapaan kuuluu etnisiin suomalaisiin rotuviritteisesti suuntautuneen ihmisen mukaan nimetyn mitalin jakaminen ruotsalaisuuden edistämisestä. Mielenkiintoinen asiayhteys. Jälleen kerran ruotsalainen voittaa aina. Ruotsalaisen kansanpuolueen hallituskumppanit vihreät tekevätkin nyt poikkeuksen rasismivauhkoontumisestaan.  Minä väitän, että jos Saksan lääkäriseura jakaisi Mengele-mitalia ansiokkaasta kliinisestä tutkimuksesta, niin siinä tuskin auttaisi rasismista “irtisanoutuminen” niin kuin ruotsalaisen kansanpuolueen tapauksessa. Sinällään puolueen nimi viittaa onnistuneesti sinne, missä näitä mittaustouhuja harrastettiin valtiollisin voimin vuoteen 1958 asti.

Eräs hyvin mielenkiintoinen tapaus onkin kommunistit, joita on Suomessa useampaa sorttia. Puolueet, joiden aatteet pohjautuvat samoihin periaatteisiin kuin Kiinan, Neuvostoliiton, Pohjois-Korean, Kamputsean ynnä muiden sellaisten kansanmurhaajahallitukset, saavat toimia aivan vapaasti ja Tuija Braxin kyseenalaistamatta. Kop kop, Tuija Brax ja Henna Virkkunen, tarvittaisiinko nyt vähän juridista ja ennen kaikkea historian koulutusta?

Koska en halua olla pelkkä ongelmien kaivaja vaan myöskin ratkaisujen etsijä, esitänkin seuraavaa:

  1. Kaikki sosialistipuolueet derkuista vassareitten kautta kommareihin tunnustavat sosialismin rikokset osaksi perintöään ja pyytävät niitä anteeksi.
  2. Ruotsalainen kansanpuolue lopettaa Freudenthal-mitalin jakamisen ja pyytää anteeksi sitä, että puolueen henkinen isä oli maan enemmistökansallisuutta eli meitä suomalaisia kohtaan rasisti.
  3. Kommunismiin suhtaudutaan virallisella taholla yhtä tuomitsevasti kuin kansallissosialisteihin. Vaikka natsit tappoivatkin simona väkeä, niin kylmä tosiasia on se, että a) kommunistit tappoivat enemmän, b) natseista oli Suomelle vähemmän vahinkoa kuin kommunisteista, joiden armoille vapaa Eurooppa jätti Suomen v. 39-45.
  4. Rasismia ja perussuomalaisia ei enää asiattomasti rinnasteta. Tai sitten puolue ja yksittäiset teot yhdistetään kaikkien kohdalla samalla lailla.

2009-08-02 Kirjoittaja: anttirantakokko | Politiikka, Tasa-arvo | , , , , , , | 1 kommentti

Näin tienaat tonneja tekemättä mitään

Sinun täytyy vain olla nainen ja jonkin sortin parlamentaarikko. Mies ei tähän pysty. Periaate on: hanki äitiyden onni, tienaa samalla kymppitonni.

Luinpa tuossa kahvilla käydessäni Hesarista 26.7. sivulta C3 pienen kirjoituksen, joka oli otsikoitu “Törkeä vauvauutinen”. Artikkelissa Veera Luoma-aho oli haastatellut ruotsalaisten Carl Haglundia, joka oli sitä mieltä, että naisia ei kaivata politiikkaan, koska joidenkin mielestä Mannerin olisi pitänyt kertoa raskausaikeistaan vaalikampanjan aikana. Manner on itse hämmästynyt kohua. Hän tekee hämmästelyssään sellaisen pikku virheen, että meppi ei ole tavanomaisessa työsuhteessa vaan jumalattoman hyväpalkkaisessa luottamustehtävässä, johon kaiken lisäksi hakeudutaan itse vapaaehtoisesti. Tässä Iltalehden lukijoiden mielipideäänestys poliitikon raskaudesta ja tässä erään suomalaismielisen pianistin mielipide.

Ainakaan minua ei haittaa se, että naisparlamentaarikko saa lapsen. Päin vastoin, onnea vaan. Aivan sama, vaikka naisehdokas ei kerrokaan lisääntymisaikeistaan. Ei minua kiinnosta, vetääkö naisedustaja tauluunsa Mercilonia vai Yasminea vai onko leivottu kuparikiekura piirakan täytteeksi. Itse asiassa en välttämättä edes halua kuulla asiasta.

Minua ei myöskään aivan kauheasti harmita sekään, että naisparlamentaarikko ei tee täyttä kautta sitä, miksi hänet on sinne valittu, varsinkaan, kun kyseessä on kepun edustaja. Onpahan kepu huonommin edustettuna europarlamentissa jonkin aikaa eli 10 % kaudesta.

Suomen eduskunnassa äitiyslomalla eli poissa oleva kansanedustaja saa täyden palkkion. Sama pätee europarlamenttiin. Tämä harmittaa minua. Palkka juoksee vaikkei edustaja tee sitä, mitä hänet on luottamuksella valittu tekemään ja mihin hän on kaiken lisäksi itse hakeutunut. Töiden sijaan hän tekeekin lapsia ja saa tästä täyden palkan. Tosin patriarkaatin orjuuttama naisedustajareppana ei pääse osalliseksi kulu- ja istuntokorvauksista.

Euroedustajan palkka on noin 7 600 euroa kuussa. Manner on ilmoittanut olevansa poissa töistä parlamentin sääntöjen mukaisen määrän, eli enintään kuusi kuukautta. Tämä tarkoittaa sitä, että hän saa tältä ajalta 45 600 euroa bruttona. Tehdään karkea oletus, että tästä menee puolet veroa ja muita maksuja. Käteen jää siis 22 800 euroa. Markoissa tämä tekee noin 136 000 mummoa.

Kyllä kai se on pakko pikkuhiljaa uskoa feministien väitteitä siitä, että prostituutio alistaa naista. Europarlamentaarikoista poiketen harva aikuisviihteen ammattilainen nimittäin pääsee kertalaakilla tienaamaan kolmattakymmentä tonnia ja saa vielä söpön vauvelin kaupan päälle. Prostituutiosta poiketen transaktion rahaliikenne tapahtuu osamaksulla jälkikäteen ja maksajana on veronmaksajataho eli sinä.

Tällainen lypsyjärjestelmä aiheuttaa sen, että nuoria naisia ei pitemmän päälle oteta vakavasti. Voidaan ajatella, että äänestäjän kuluttajansuoja on nuorta naista äänestettäessä tavallista heikompi. Ratkaisu voisikin olla se, että poissaolosta ei palkkaa ja palkkioita makseta, ainoastaan normaalit äitiyspäivärahat niin kuin muillekin. Ainakin minä äänestän poliitikon tekemään töitä enkä lapsia. Niin kauan, kun iso palkka juoksee tyhjästä, on äänestyshierarkiani seuraava:

  1. Puolue
  2. Sukupuoli
  3. Henkilö

Minä en kuitenkaan käy neuvomaan ketään siitä, ketä tulee äänestää. Kerron vain oman mielipiteeni asiaan. Jokainen tekee valinnan omilla perusteillaan ja eläköön ratkaisunsa kanssa. On vain hyvä tietää se, että nykyjärjestelmässä naisedustaja, olipa hän sitten kansanedustaja, ministeri tai meppi, ei tee välttämättä täyttä kautta täyttä palkkaa vastaan.

2009-07-28 Kirjoittaja: anttirantakokko | EU, Politiikka, Tasa-arvo | , , , , , , , | Ei kommentteja toistaiseksi.

Miksi Halla-ahon tulisi olla eduskuntavaaleissa PS:n ehdokas

Pidin Seinäjoella puoluekokouksessa puheen, jossa kannatin Halla-ahoa. Minulla ei valitettavasti ole enää puheeni kirjoitettuna tallessa koska väkersin sen ruutupaperille lyijykynällä, joten laitan tänne ne pääkohdat, miksi Halla-aho ansaitsee ehdokkuutemme.

1. Halla-aho ei lähtenyt omalta listaltaan eurovaaleihin. Tällä teolla hän osoitti lojaaliuttaan perussuomalaisille.

2. Perussuomalaiset ja edeltäjänsä SMP tunnetaan rötösherrajahdistaan. Soinikin sanoi Kuopiossa Pohjois-Savon PS:n syyskokouksessa 2008, ettei politiikkaa pidä tehdä oikeussaleissa. Lisäksi puolue vastustaa löysää laillisuusvalvontaa. Valitsemalla Halla-ahon ehdokkaaksi perussuomalaiset osoittavat, että emme hyväksy poliittisia oikeudenkäyntejä.

3. Halla-aho on kirjoittanut muustakin kuin maahanmuutosta. Esimerkiksi kirjoitukset aselaeista sopivat perussuomalaiseen henkeen. Perussuomalaiset kannattavat käytännöllistä järkeä yhteisten asioiden hoitamisessa.

2009-07-15 Kirjoittaja: anttirantakokko | Politiikka | , | Ei kommentteja toistaiseksi.

Puolustuspuhe Eveline Fadayelin puolesta

Turvapaikkaturisteihin myönteisesti suhtautunut ruotsalaisministerimme Thors on ottanut tiukan linjan, kun kyseessä on aito humanitaarinen maahanmuuttaja. Kannatan egyptiläisen Eveline Fadayelin oikeutta jäädä Suomeen seuraavista syistä:

1. Fadayel on kristitty. Islamilaisessa Egyptissä kristityt ovat ahdistettu vähemmistö. Fadayelin elinolot olisivat todella huonot islamilaisessa Egyptissä. Hän ei aiheuta myöskään uskonnollisia erityistarpeita.

2. Fadayelillä on julkisuudesta saamani käsityksen mukaan vahvat perhesuhteet Suomeen ja perhe on lupautunut huolehtimaan hänestä. Perhe on hyvin integroitunut kristitty perhe.

3. Fadayel on iäkäs. Hän tuskin elää kovin vanhaksi eikä tule kuormittamaan maamme hyvinvointia, toisin kuin passinsa hukkaajat. On kohtuullista, että hän saa elää viimeiset vuotensa rauhassa.

2009-07-10 Kirjoittaja: anttirantakokko | Monikulttuurisuus, Politiikka, Suomi | , , , | Ei kommentteja toistaiseksi.

Miksi olla kiinnostunut politiikasta?

Usein moni ihminen, varsinkin nuori, on sitä mieltä, että politiikka on paskaa ja muutenkin epäkiinnostavaa. Politiikka nähdään limaisten ukkojen kähmintänä (mitä se aika usein kyllä onkin). Lisäksi politiikka nähdään korruptoituneena järjestelmänä, jossa omalla panoksella ei ole virkaa eikä mikään kuitenkaan muutu. Jussi Halla-aho on kirjoittanut EU-politiikasta tässä.

Meillä Suomessa (ja myös EU:ssa periaatteessa) on voimassa edustuksellinen demokratia. Se tarkoittaa sitä, että vaaleissa valitaan ne, jotka pääsevät suurta palkkaa ja muita etuja vastaan päättämään meidän asioista. Edustajat ovat pätkätyöläisiä, joilla on poikkeuksellisen hyvät edut. Edustajat ovat sinulla töissä. Kannattaa katsoa, miten runsaspalkkaiset alaiset työskentelevät. Se onnistuu seuraamalla politiikkaa, eli sitä, mitä sinunkin verovaroistasi maksamat edustajat tekevät.

2009-06-03 Kirjoittaja: anttirantakokko | EU, Politiikka, Suomi | , , , | Ei kommentteja toistaiseksi.

Tutkimus ulkomaalaisten kanssa avioituvien taustoista

Ruotsalainen ministeri Astid Thors on ilmaissut kokoomuslaisen Holmlundin kanssa hipsuhiljaa  varovasti sukkasillaan ajatuksensa, että thaimaalaisen naisen kanssa avioituvalta tai seurustelevalta suomalaiselta (p.o. suomenmaalaiselta) mieheltä selvitettäisiin väkivaltatausta. Totta kai on väärin piestä piestä puolisoaan tai muuta kumppaniaan. Mutta…

Mikä ettei tasa-arvon vuoksi samaa tulisi tehdä soveltaen suomenmaalaiselle naiselle, joka seurustelee muslimimaasta tulevan miehen kanssa? Aika usein näissäkin suhteissa pakkaa ilmenemään kaikenlaisia ongelmia. Esimerkiksi muutama viikko sitten oli Viikko-Savossa juttu suomalaisesta naisesta, joka kaipasi irakilaista miestään, joka oli häiden jälkeen hävinnyt johonkin. Tällaisissa suhteissa on myös väkivaltaisuutta ja silkkaa avioliittoinstituution väärinkäyttöä oleskeluluvan saamiseksi.

Siksipä tällaisille naisille voisikin tehdä esimerkiksi jonkinlaisen älykkyystestin, jolla selvitettäisiin, että nainen ymmärtää, mihin on ryhtymässä. Testin merkitys olisi siinä, että näin vältettäisiin viranomaistyöstä aiheutuvia kuluja ja suojeltaisiin naista itseäänkin negatiivisiltä tunteilta ja muilta haitoilta. Niinpä naiselta, joka ei osaisi piirtää esimerkiksi ensimmäisen asteen funktion kuvaajaa tai laskea jakokulmassa, jotka lapsikin osaa, evättäisiin oikeus avioitua ulkomaalaisen miehen kanssa.Eikö vaikka?

Mitäpä tähän sanoisi Astrid&Anne?

2009-05-26 Kirjoittaja: anttirantakokko | Monikulttuurisuus, Politiikka, Tasa-arvo | , , , , , | 4 Kommenttia

Perussuomalaisten vastavoimat

Ruotsalainen kansanpuolue ja Vihreät ovat ilmoittautuneet Perussuomalaisten vastavoimiksi EU-vaaleihin. Tapetilla on erityisesti maahanmuuttopolitiikka. Cronbergin  mielestä ei saa tehdä eroa ulkomaalaisen professorin ja humanitaarisen maahanmuuttajan välillä. Aikookohan Vihreät tämän politiikan mukaisesti tarjota proffalle täyden palvelun majoituksen pakolaiskeskuksessa vai laittaa humanitaarisen, mahdollisesti kouluttamattomalle humamamulle proffan viran jostakin yliopistosta?

Ruotsalainen kansanpuolue, jonka nimi tarkoittaa käytännössä samaa kuin Ofinländska bättrefolkpartiet, julistautui Perussuomalaisten vastavoimaksi. Tämä ei tarkkaan ottaen ole edes uutinen, vaan tarkennus. Suomalaisten vastavoimahan Rkp onkin ollut ansiokkaasti jo vuodesta 1906. Puolueen nimi velvoittaa. HS 16.5.: “Rkp ei koskaan käytä perustavia käsityksiä ihmisten samanarvoisuudesta tai kanssaihmisten humanitääristä hätää pelinappuloina saadakseen etua poliittisessa pelissä”. Kyllä käyttää. Koko kielipolitiikka kaikenlaisine koulutuskiintiöineen on tätä. Miksi Ahvenanmaalla ei ole pakolaiskeskuksia? Rkp jakaa edelleen henkisen isänsä Axel Olof Freudenthalin mukaan nimettyä mitalia ansiokkaasta työstä ruotsalaisuuden edistämiseksi. Freukkahan käytännössä piti suomalaisia ruotsalaisia alempana rotuna. Tämä ei tietenkään ole rasismia ruotsalaisten mielestä.

Lisäksi puolue lähti ovelaan taktikointiin homoseksuaalien ulkoisen adoption suhteen. Pelätään, että ääniä saattaa mennä Pohjanmaalla. Siis siellä, missä kyseisen puolueen kovin alue on. Ei hätää, Helsinki pelastaa, onhan Rkp liberaali puolue. Että näin.

2009-05-17 Kirjoittaja: anttirantakokko | EU, Politiikka, Ruotsin kieli, Suomi | , , | 2 Kommenttia

Perussuomalainen häirikkö

Tämän päivän Iltasanomat uutisoi Johanna Korhosta häiriköineestä perussuomalaisesta. Tällainen käytös on asiatonta ja törkeää ja jos henkilö on todella perussuomalaisten jäsen, erottaa puolueesta.

Tosin kuka tahansa voi painattaa minkälaisia vaatekappaleita tahansa. Korhonen sanoo, ettei kukaan perussuomalainen reagoinut asiaan mitenkään. Asia on syytä tutkia. Mahdollista on sekin, että kyseessä ei olekaan perussuomalainen, vaan joku, joka haluaa mustamaalata perussuomalaisia. Jos näin on, toivon, että Iltasanomat uutisoi asian yhtä näkyvästi ja Johanna Korhonen pyytää anteeksi perussuomalaisten leimaamista.

2009-05-15 Kirjoittaja: anttirantakokko | Politiikka | , , , , , , | Ei kommentteja toistaiseksi.

Homoseksuaalien adoptiosta

Puolueemme Pentti Oinonen on ottanut eduskunnassa räväkästi kantaa homoparien adoptio-oikeuteen. Mielestäni Pena käytti asiatonta kieltä asiasta argumentoidessaan. Pahoitteluni siitä.

Minua tosin mietityttää, miten sisäinen adoptio homopariskunnan kesken on edes mahdollista? Ilmeisesti homma menee niin, että homoparin toisella osapuolella on oma biologinen lapsi aikaisemmasta suhteesta. Uudessa homosuhteessa sitten homokumppani adoptoisi tämän lapsen ja lapsi olisi pariskunnan lapsi kuten heteroparisuhteessakin. Jos kerran homous on synnynnäistä, miten tämmöinen on voinut päästä tapahtumaan? Ainakin mieshomojen kohdalla tämä kuulostaa oudolta.

Sinänsä minulle on yhdentekevää, kuka adoptoi kenetkin. Minä en hyväksy sitä, että miehet typistetään yhteiskunnassa siittäjän ja maksajan rooliin niin kuin feministit haluaisivat. Siksi en hyväksy lesbojen ja yksinäisten naisten keinosiemennyksiä.

Toivottavasti homovanhemmat tuntevat asiassa vastuunsa. Lapselle ei saa jäädä tunnetta jomman kumman vanhemman, isän tai äidin, puuttumisesta. Eduskunta ottaa nyt ison riskin. Jos meillä on parinkymmenen vuoden päästä joukko ihmisiä, jotka kärsivät homoperheessä kasvamisesta, kuka ottaa vastuun?  Meillä on sodan aikana syntyneitä saksalaissotilaiden aviottomia lapsia, jotka etsivät vanhempiaan. Jos biologia ei merkitse, miksi kuitenkin näin on? Ja miksi lesbojen ja yksineläjien pitää saada keinosiemennyksellä oma biologinen lapsi?

Joku mahdollisesti heittää ilmoille kysymyksen, kumpi minun mielestäni on parempi ratkaisu: antaa lapsi juoppovanhemmille vai kunnollisille homoille. Vastaan: kunnollisille homoille.

2009-05-13 Kirjoittaja: anttirantakokko | Politiikka, Tasa-arvo | , , , , , | 3 Kommenttia