Kännissä töihin? Jo vain!
Helsingin Sanomissa kerrottiin 9.9., että kännissä päivystänyttä poliisipäällikköä vastaan ei nosteta syytettä. Teko on kuulemma vähäinen, kun poliisipäällikkö oli luullut vuoronsa alkavan klo 16.15 ja puolenpäivän maissa veressä oli alkoholia 1,7 promillea. Vuoro olikin alkanut jonkin työnjohdollisen kikkailun vuoksi jo klo 8.00.
Farmasiaa opiskelevana neitipetterinä olen minäkin oppinut jotakin alkoholin vaikutuksesta elimistössä, ihan myös akateemistieteellisessä mielessä. Alkoholin poistuminen elimistöstä noudattaa nollannen kertaluvun kinetiikkaa. Tämä tarkoittaa suomeksi sitä, että alkoholi poistuu elimistöstä vakionopeudella riippumatta siitä, paljonko alkoholia on nautittu. Käyttämämme Farmakologia ja toksikologia -niminen kirja ilmoittaa alkoholin poistumisnopeudeksi 7 g tunnissa. Kyseinen poliisipäällikkö on ollut varsin jurrissa edellisenä iltana, kun seuraavana päivänä puolenpäivän aikaan päällä oli 1,7 promillen känni. Kukaan ihminen on tuskin niin nopea metaboloija, että saa verensä alkoholipitoisuuden tippumaan 1,7:stä nollaan vajaassa viidessä tunnissa. Näin ollen apulaispoliisipäällikön luulopuheet vuoronsa alkamisesta voi jättää omaan arvoonsa, koska kyseinen komisarjus olisi joka tapauksessa ollut kekkulitilassa silloinkin, jos vuoro olisi alkanut klo 16.15.
Syyttäjä oli sitä mieltä, että laillisuusperiaatteen mukaan syyttäminen olisi ollut vaikeaa. Ymmärtääkseni virkatoimia on lainkin mukaan toimitettava selvin päin, joten missä se vaikeus on? Jos kyseiselle poliisille olisi tullut tehtävään lähtö ja hän olisi siirtynyt paikalle autolla, olisi hän ollut kirkkaasti kännissä ajaessaan autoa. Näin ollen en ymmärrä, millä perusteella syytettä ei nostettu. Kyllä johtotason poliisin pitää ammatillisenkin kokemuksensa perusteella tietää, että alkoholia voi olla veressä paljonkin, vaikka henkilö ei törpöttelyä seuraavana päivänä kokisikaan olevansa päissään. Näitä vesiselviä rattijuoppojahan pakkaa jäämään kiinni aina juhlakausia seuraavina päivinä.
Minun mielestäni tässä on kyse ainoastaan valikoivasta laintulkinnasta. Ei haluta hirvikaverille ikävyyksiä. Julkista valtaa käyttävä lainvalvoja oli töissä päissään ja sillä sipuli. Kuitenkaan asiasta ei seuraa mitään. Toki mieleeni nousee kysymys, onko meillä maassamme enemmänkin kännissä työskenteleviä poliiseja. Kun lukee Eduskunnan oikeusasiamiehen sivuja, mieleen tulee onko kantelunalaiseen toimintaan ollut vaikuttamassa poliisimiehen fysiologinen tila.
Kyse on myöskin oikeustajusta. Ollessani junasiivoojana Helsingissä 2003 meillä oli nollatoleranssi, kuten aivan oikein onkin, kun kyseessä on kohtuullisen riskialtis ympäristö. Sama on muissakin toimeenkuvissa. Siksi onkin kohtuullista, että lainvalvoja noudattaa itsekin lakia.
Feministikin ottaisi mieluummin Audin
Otanpa kantaa tähän Audi-miehen sanomisista syntyneeseen kohuun. Itse artikkeliin tai sen sisältöön saati mahdolliseen sovinistisuuteen en ota suoranaisesti kantaa, koska en ole saanut kyseista Anna-lehden numeroa käsiini. Käsittelen tässä sitä, miksi Audi-Kiesin sanomisista syntyi niin paha tilanne, että hänen piti erota.
1. Mahdollisesti Kiesi halusi vähän leikitellä stereotypioilla, eli juuri niillä stereotypioilla, joita Audia käyttäviin miehiin liitetään. Kyllähän naisetkin ovat esineellistäneet ja vähätelleet miehiä maailman sivu, kuten nyt viimeksi miss Suomi teki Iltasanomissa. Kiesin huumoria ei vaan ymmärretty tai haluttu ymmärtää. Audi katsoi ilmeisesti Kiesin olevan huonoa pr:ää ja antoi potkut.
2. Kyseessä on persekärpäspatriarkaatin pettymys. Tähän ryhmään kuuluvaa naista ei kiinnosta lukea vaikkapa 37-vuotiaasta Pertsasta, joka sai kenkää Kemijärven sellutehtaalta ja joka elelee nyt työkkäreillä. Mieluummin sitä lukee miehestä, jonka siivellä voisi itsekin kuvitella pääsevänsä makeaan elämään. Nyt kun tällainen mies, joka siis tienaa tonneja kuussa, on arvostetussa ammatissa arvostetulla koulutusnimikkeellä ja joka ajaa laadukkaalla autolla, esittää omia naisihanteitaan, onkin seurauksena närkästys. Toisaalta tuskinpa esimerkiksi miss Suomikaan antaisi mitään merkitystä Kemijärven Pertsan sisäiselle komeudelle. Kyllähän miehessä pitää olla statusta. Annan lukijakuntaan kuluva persekärpäspatriarkaatti loukkaantui tajuttuaan, että menestyvä dippainssi ei välttämättä kelpuuta naisekseen heitä. Tämä pettymys sitten kanavoitui feministiseen närkästymiseen.
Mielenkiintoista on toki se, että miehen sanomisiin suhtaudutaan paljon vakavammin kuin naisen sanomisiin. Miss Suomi, Lenita Airisto ym. voivat sanoa seuraamuksitta mitä vain. Tähän epätasa-arvoon feministit eivät tietenkään kiinnitä huomiota, vaikka kannattaisi. Sillä onhan selvää, että jos naiselta ei voi odottaa samaa vastuuta, niin ei naiselle uskalleta antaa myöskään valtaa. Tämä on hyvä muistaa valitettaessa esimerkiksi naisjohtajien vähyydestä.
Nyt onkin hyvä verrata Essi Pöystiä yms. ja Esko Kiesiä. Pöystin misseys loppuu ensi vuonna. Mitä sen jälkeen? Ilmeisesti naamaa nähdään tulevaisuudessa ja miehiin liittyviä kommentteja myös, mutta riittääkö se Audin maajohtajan tasoiseen lopputulokseen? Audilla oli ilmeisesti varaa antaa sinällään hyvälle johtajalle potkut. Ei kai siinä mitään. Varmaa on kuitenkin se, että Kiesi tuskin enää antaa vastaavia lausuntoja. Siksipä ilmeisesti substanssiosaamiseltaan hyvää Kiesiä voikin odottaa uusi ja jopa Audia loistavampi tilaisuus tulevaisuudessa. Miten tähän lopputuloksien eroon feministit reagoivat, jää nähtäväksi.
-
Viimeisimmät
- Pohjois-Savon Perussuomalaiset Nuoret ry:n kannanotto ja julkilausuma
- Perustuslakiuudistus Suomeenkin
- Nuori: Huolehdi palkastasi, sinulla on siihen oikeus
- Pohjoismainen identiteetti ja suomi
- Vasamötet, språkpolitiska seminariet och eftervågor
- PerusS Nuoret: Suomesta tehtävä virallisesti yksikielinen
- Kännissä töihin? Jo vain!
- Feministikin ottaisi mieluummin Audin
- Es lebe die Meinungsfreiheit!
- Lapsen pieksäminen on laitonta mutta sallittua
- Onko kannabiksen käyttö yhteiskunnan asia?
- Kuka pieksää ketä?
-
Linkit
-
Arkisto
- joulukuu 2009 (3)
- marraskuu 2009 (1)
- lokakuu 2009 (2)
- syyskuu 2009 (2)
- elokuu 2009 (6)
- heinäkuu 2009 (7)
- kesäkuu 2009 (5)
- toukokuu 2009 (10)
- maaliskuu 2009 (4)
- helmikuu 2009 (2)
- tammikuu 2009 (2)
- joulukuu 2008 (4)
-
Aiheet
-
RSS
Artikkelien RSS
Kommenttien RSS-syöte