Es lebe die Meinungsfreiheit!
Huomenna on se päivä, jolloin Jussi Halla-aho mitä todennäköisimmin tullaan tuomitsemaan. Syyttäjä on vaatinut vankeustuomiota tai tuntuvaa sakkorangaistusta. Syytteen perustana on tämä kirjoitus.
Tuomio on mielestäni ainakin 95 %:n varma, koska muuten syyttäjä menettäisi kasvonsa. Halla-ahoa on jahdattu kunnallisvaalivoitosta asti, eikä hän nauti samoista oikeuksista kuin muut kansalaiset. Halla-aho on valittanut asiattomasta kirjoittelusta Julkisen sanan neuvostoon ja tehnyt rikosilmoituksen törkeästä kunnianloukkauksesta. Kumpikaan tapaus ei johtanut mihinkään. Julkisen sanan neuvosto ei ottanut kantelua käsittelyyn ja syyttäjä puolestaan keskeytti YLEä koskevan kunnianloukkausjutun tutkinnan, koska syyttäjän mukaan näyttöä rikoksesta ei ole, vaikka tutkinta vietäisiin loppuun.
Länsimaisessa oikeusprosessissa epäillyn henkilön epäillään tehneen jonkin rikollisen teon. Epäilylle on oltava näyttöä, jonka poliisi hankkii tutkinnallaan. Oikeudessa katsotaan, onko näyttö pitävä. Ensin teko, sitten tutkimus, lopuksi tuomio. Halla-ahon tapauksessa ensin tuli epäily, jota ei kuitenkaan mitenkään tarkemmin kuvailtu. Tämän jälkeen sitten alettiin etsiä epäilyyn sopivaa tekoa. Kun sopiva teko löytyi, nostettiin syyte. Mielenkiintoista, ettei rikostutkinnan aloittamiseen tarvittu mitään Halla-ahon kirjoitusta, jonka pohjalta olisi ollut syytä aloittaa rikostutkinta. No, eipä se niin merkillistä ole, onhan kyseessä loukkaus monikulttuurisuutta vastaan.
Lapsen pieksäminen on laitonta mutta sallittua
Tämä on on apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen viesti, kun hän ei nostanut syytettä 7- ja 9-vuotiaita lapsiaan pahoinpidelleitä vanhempia vastaan. Koiran talutusremmin käyttö oli kuulemma symbolista. Virallisen syytteen alaisesta lapsen pahoinpitelystä ei kuulemma tarvitse nostaa syytettä joka jumalan kerta.
Lapsen pahoinpitely on yhtä lailla rangaistavaa kuin aikuisenkin. Mielenkiintoista, ettei jutun alkuperäisen syyttään lisäksi edes apulaisvaltakunnansyyttäjäkään nostanut syytettä, vaikka näyttö oli selvä.
Mieleen tulee, että miten monikulttuuriasioissa aktiivinen Kalske perustelee sen, että maahanmuuton kritisoinnista ja uskonrauhan loukkaamisesta (eli tosiasiassa islamin arvostelusta) syytteet nousee mutta lapseen kohdistuvasta väkivallasta ei? En voi välttyä ajatukselta, että tässä on jonkinlainen mokutus taustalla. Ilmeisesti erinäisissä maahanmuuttajaryhmissä lapsiin kohdistuva symbolinen toiminta on tavallista, ja halutaan estää tilanteet, joissa jouduttaisiin lain oikeutuksella puuttumaan kulttuuriin ja sen ilmenemismuotoihin.
Onko kannabiksen käyttö yhteiskunnan asia?
Luin parisen viikkoa sitten eri lehdistä, että poliisin sakotuskynnys vaihtelee eri puolilla Suomea kannabiksen käytöstä ja hallussapidosta. Mielenkiintoinen tilanne, että teon tosiasiallinen tuomittavuus (poliisin sakotus) riippuu laista riippumatta siitä, missä päin maata satutaan pössyttelemään.
Minulle henkilökohtaisesti on aivan sama, mitä kukin aivoilleen tekee. Aivan sama, vaikka jollakin pyörii THC-molekyyli synapsissa niinkuin… no, molekyyli synapsissa. Niin kauan, kun ei muita vahingoiteta, saa tehdä mitä vain. Huumeidenkäyttö nähdään uhrittomana rikoksena, eivätkä vaihtoehtoihmiset koe tekevänsä mitään väärää.
Tosiasiassa huumeiden käyttö ei ole pelkästään käyttäjän asia. Se vaikuttaa myös yhteiskuntaan ja sitä kautta muihin ihmisiin. Kaikista pahinta on, että huumeidenkäytölle altistuvat lapset eivät välttämättä pysty ymmärtämään kannabiksen käytön haittoja. Esimerkki tavasta, jonka perusteella vapaa kannabiksen käyttö aiheuttaa haittoja muille.
- Kun kannabis on vapaata, sen käyttö ei enää ole niin salaista.
- Avoimen käytön lisääntyessä saatavuus helpottuu.
- Saatavuuden helpottuessa nuoriso käyttää sitä todennäköisemmin ja helpommin.
- Nuorison käyttäessä haitat nuorta itseään kohtaan kasvavat, koska elimistö kehittyy.
- Terveyshaittojen lisääntyessä terveydenhuolto kuormittuu.
- Terveydenhuollon kuormittuessa nousevat kustannukset ja verot, eli “Bang for the buck” -suhde huononee.
- Huumesairaat eivät kykene järkevään toimintaan. Lisää kustannuksia.
Meillä on aivan tarpeeksi ryyppääviä teinejä, jotka syräytyvät. Alkoholin saanti on varsin helppoa nuorisolle. Niin kauan, kun meillä on maassamme merkittävä alkoholiongelma (kaikkea ei toki voi ehkäistä), on vastuutonta vapauttaa kannabis aiheuttamaan lisäongelmia alkoholin rinnalle. Siksi en kannata kannabiksen vapauttamista.
Kuka pieksää ketä?
Sattuipa silmääni Helsingin sanomista tälläinen uutinen. Uutisessa Johanna Suurpää, eli siis vähemmistövaltuutettu, kertoo käsittelevänsä eniten thainaisten tai venäläisten naisten tapauksia, joihin liittyy parisuhdeväkivaltaa. Syyllistyyköhän vähemmistövaltuutettu rasismiin, kun ei tutki tummempipintaisten naisten kokemaa parisuhdeväkivaltaa samassa laajuudessa? Ehkä vähemmistövaltuutettu ottaa näissä tapauksissa ainoastaan huomioon uskonnon. Ei kai se ole lähisuhdeväkivaltaa, kun muslimimies toteuttaa uskontoaan Naisten suuran jakeen 34 mukaisesti.
Islamilaisissa yhteisöissä elävät naiset ovat todella alistetussa asemassa, mutta tämähän ei monikulttuuristajia kiinnosta. Tuo Hesarin lehtiartikkeli oli kirjoitettu siihen sävyyn. että syylliseksi saadaan taas suomalainen heteromies. Tässä on taas hyvä esimerkki monikulttuurisuuden haitoista: Kun ei odoteta maahanmuuttajien muuttavan kulttuuriaan Suomen kulttuurin mukaiseksi, päädytään tilanteeseen, jossa naiset ovat samassa asemassa kuin lähtömaassaan. Jokainen muslimiperhe on pieni Saudi-Arabia. Ja nimenomaan tämä ei Suurpäätä kiinnosta.
Sama kohtelu kaikille, kiitos!
Meitä persuja kohtaan on heitetty Scheißea joka suunnasta. Aikaisemmin oli tapana, että kun persu avasi suunsa maahanmuuttopolitiikasta, niin heti höpötantat kalkattivat rasismista. Tuija Brax oli kuntavaalien jälkeen sitä mieltä, että valtuustojen puheenjohtajia pitää kouluttaa, mutta että “maahanmuuttajavastaisuutta” on muissakin puolueissa. Kas kummaa kun tätä koulutusta vaadittiin vasta nyt, kun me voitimme.
Kyllähän meidänkin riveissä on kaikenlaista, en kiistä. Esimerkiksi itse en ole, etenkään näin kesäkuumalla, menossa lämmittämään uunia vasemmistonuorten takia vaikka eräs puolueeseen kuulumaton urjalalainen varavaltuutettu tämmöistä haikaileekin. Tony Halme, suomenruotsalainen ex-kansanedustajamme ampui laittomalla aseella piripäissään kämppänsä seinään eikä oikein koskaan toipunut siitä ennalleen. Tosin kykypuolue kokoomuksenkin edustajat osaavat. Vanha polvi muistanee Kauko Juhantalon koplaukset. Nykyajan sosialidemokraattista puoluetta ja entisaikain työläisten paratiisin johtajia yhdistää se, että kummankin jäsenten touhujen seurauksena ihmisiä pakkaa katoamaan. Maamme suurimman sosialistipuolueen johtaja on kuitenkin saanut olla kyselyjen ulkopuolella. Parempi niin. Todennäköisesti hän kysyttäessä vain haluaa aivan aluksi kiittää äänestäjiään.
Vastaavasti ruotsalaisen kansanpuolueen toimintatapaan kuuluu etnisiin suomalaisiin rotuviritteisesti suuntautuneen ihmisen mukaan nimetyn mitalin jakaminen ruotsalaisuuden edistämisestä. Mielenkiintoinen asiayhteys. Jälleen kerran ruotsalainen voittaa aina. Ruotsalaisen kansanpuolueen hallituskumppanit vihreät tekevätkin nyt poikkeuksen rasismivauhkoontumisestaan. Minä väitän, että jos Saksan lääkäriseura jakaisi Mengele-mitalia ansiokkaasta kliinisestä tutkimuksesta, niin siinä tuskin auttaisi rasismista “irtisanoutuminen” niin kuin ruotsalaisen kansanpuolueen tapauksessa. Sinällään puolueen nimi viittaa onnistuneesti sinne, missä näitä mittaustouhuja harrastettiin valtiollisin voimin vuoteen 1958 asti.
Eräs hyvin mielenkiintoinen tapaus onkin kommunistit, joita on Suomessa useampaa sorttia. Puolueet, joiden aatteet pohjautuvat samoihin periaatteisiin kuin Kiinan, Neuvostoliiton, Pohjois-Korean, Kamputsean ynnä muiden sellaisten kansanmurhaajahallitukset, saavat toimia aivan vapaasti ja Tuija Braxin kyseenalaistamatta. Kop kop, Tuija Brax ja Henna Virkkunen, tarvittaisiinko nyt vähän juridista ja ennen kaikkea historian koulutusta?
Koska en halua olla pelkkä ongelmien kaivaja vaan myöskin ratkaisujen etsijä, esitänkin seuraavaa:
- Kaikki sosialistipuolueet derkuista vassareitten kautta kommareihin tunnustavat sosialismin rikokset osaksi perintöään ja pyytävät niitä anteeksi.
- Ruotsalainen kansanpuolue lopettaa Freudenthal-mitalin jakamisen ja pyytää anteeksi sitä, että puolueen henkinen isä oli maan enemmistökansallisuutta eli meitä suomalaisia kohtaan rasisti.
- Kommunismiin suhtaudutaan virallisella taholla yhtä tuomitsevasti kuin kansallissosialisteihin. Vaikka natsit tappoivatkin simona väkeä, niin kylmä tosiasia on se, että a) kommunistit tappoivat enemmän, b) natseista oli Suomelle vähemmän vahinkoa kuin kommunisteista, joiden armoille vapaa Eurooppa jätti Suomen v. 39-45.
- Rasismia ja perussuomalaisia ei enää asiattomasti rinnasteta. Tai sitten puolue ja yksittäiset teot yhdistetään kaikkien kohdalla samalla lailla.
Kuopion pyöräilijöiden valvonnasta
Jälleen kahvilla käydessäni luin lehdestä, käytännössä Savon sanomista la 01.08. että, kuinka ollakaan, puistojen pääväylillä saa ajaa. Näin on kuulemma Kuopion päättäjät tarkoittaneet. Mielenkiintoista, että aikaisemmin uutisoitiin samassa lehdessä, että poliisi sakottaa puistossa pyöräilijöitä. Ottaa, antaa, kissanpaskaa kantaa. Onko nyt käynytkin niin, että poliisi on kirjoittanut perusteettomia sakkoja? Ei muuta kuin valitusta virkavirheestä.
Toinen jännä juttu on se, että jos kerran kaupunki on tarkoittanut, että puiston pääväylillä saa ajaa, niin miksi tästä ei ole merkein ilmoitettu? Tämä on taas tätä molokotimolloo-toimintaa. Tarkoitetaan mutta ei sanota. Polkupyöräilijä on siitä jännä olento, että sillä on liikenteessä ajoneuvon velvollisuudet mutta jalankulkijan suoja. Siksi on kohtuullista, että niitä pyöräteitä osoitettaisiin riittävästi. Etenkin, kun taas kerran pyöräilijä, alaikäinen vielä, jäi kakkoseksi. Onneksi ei käynyt pahemmin. Pitääkin informoida valtuustoryhmäämme asiasta.
-
Viimeisimmät
- Pohjois-Savon Perussuomalaiset Nuoret ry:n kannanotto ja julkilausuma
- Perustuslakiuudistus Suomeenkin
- Nuori: Huolehdi palkastasi, sinulla on siihen oikeus
- Pohjoismainen identiteetti ja suomi
- Vasamötet, språkpolitiska seminariet och eftervågor
- PerusS Nuoret: Suomesta tehtävä virallisesti yksikielinen
- Kännissä töihin? Jo vain!
- Feministikin ottaisi mieluummin Audin
- Es lebe die Meinungsfreiheit!
- Lapsen pieksäminen on laitonta mutta sallittua
- Onko kannabiksen käyttö yhteiskunnan asia?
- Kuka pieksää ketä?
-
Linkit
-
Arkisto
- joulukuu 2009 (3)
- marraskuu 2009 (1)
- lokakuu 2009 (2)
- syyskuu 2009 (2)
- elokuu 2009 (6)
- heinäkuu 2009 (7)
- kesäkuu 2009 (5)
- toukokuu 2009 (10)
- maaliskuu 2009 (4)
- helmikuu 2009 (2)
- tammikuu 2009 (2)
- joulukuu 2008 (4)
-
Aiheet
-
RSS
Artikkelien RSS
Kommenttien RSS-syöte