Näin tienaat tonneja tekemättä mitään
Sinun täytyy vain olla nainen ja jonkin sortin parlamentaarikko. Mies ei tähän pysty. Periaate on: hanki äitiyden onni, tienaa samalla kymppitonni.
Luinpa tuossa kahvilla käydessäni Hesarista 26.7. sivulta C3 pienen kirjoituksen, joka oli otsikoitu “Törkeä vauvauutinen”. Artikkelissa Veera Luoma-aho oli haastatellut ruotsalaisten Carl Haglundia, joka oli sitä mieltä, että naisia ei kaivata politiikkaan, koska joidenkin mielestä Mannerin olisi pitänyt kertoa raskausaikeistaan vaalikampanjan aikana. Manner on itse hämmästynyt kohua. Hän tekee hämmästelyssään sellaisen pikku virheen, että meppi ei ole tavanomaisessa työsuhteessa vaan jumalattoman hyväpalkkaisessa luottamustehtävässä, johon kaiken lisäksi hakeudutaan itse vapaaehtoisesti. Tässä Iltalehden lukijoiden mielipideäänestys poliitikon raskaudesta ja tässä erään suomalaismielisen pianistin mielipide.
Ainakaan minua ei haittaa se, että naisparlamentaarikko saa lapsen. Päin vastoin, onnea vaan. Aivan sama, vaikka naisehdokas ei kerrokaan lisääntymisaikeistaan. Ei minua kiinnosta, vetääkö naisedustaja tauluunsa Mercilonia vai Yasminea vai onko leivottu kuparikiekura piirakan täytteeksi. Itse asiassa en välttämättä edes halua kuulla asiasta.
Minua ei myöskään aivan kauheasti harmita sekään, että naisparlamentaarikko ei tee täyttä kautta sitä, miksi hänet on sinne valittu, varsinkaan, kun kyseessä on kepun edustaja. Onpahan kepu huonommin edustettuna europarlamentissa jonkin aikaa eli 10 % kaudesta.
Suomen eduskunnassa äitiyslomalla eli poissa oleva kansanedustaja saa täyden palkkion. Sama pätee europarlamenttiin. Tämä harmittaa minua. Palkka juoksee vaikkei edustaja tee sitä, mitä hänet on luottamuksella valittu tekemään ja mihin hän on kaiken lisäksi itse hakeutunut. Töiden sijaan hän tekeekin lapsia ja saa tästä täyden palkan. Tosin patriarkaatin orjuuttama naisedustajareppana ei pääse osalliseksi kulu- ja istuntokorvauksista.
Euroedustajan palkka on noin 7 600 euroa kuussa. Manner on ilmoittanut olevansa poissa töistä parlamentin sääntöjen mukaisen määrän, eli enintään kuusi kuukautta. Tämä tarkoittaa sitä, että hän saa tältä ajalta 45 600 euroa bruttona. Tehdään karkea oletus, että tästä menee puolet veroa ja muita maksuja. Käteen jää siis 22 800 euroa. Markoissa tämä tekee noin 136 000 mummoa.
Kyllä kai se on pakko pikkuhiljaa uskoa feministien väitteitä siitä, että prostituutio alistaa naista. Europarlamentaarikoista poiketen harva aikuisviihteen ammattilainen nimittäin pääsee kertalaakilla tienaamaan kolmattakymmentä tonnia ja saa vielä söpön vauvelin kaupan päälle. Prostituutiosta poiketen transaktion rahaliikenne tapahtuu osamaksulla jälkikäteen ja maksajana on veronmaksajataho eli sinä.
Tällainen lypsyjärjestelmä aiheuttaa sen, että nuoria naisia ei pitemmän päälle oteta vakavasti. Voidaan ajatella, että äänestäjän kuluttajansuoja on nuorta naista äänestettäessä tavallista heikompi. Ratkaisu voisikin olla se, että poissaolosta ei palkkaa ja palkkioita makseta, ainoastaan normaalit äitiyspäivärahat niin kuin muillekin. Ainakin minä äänestän poliitikon tekemään töitä enkä lapsia. Niin kauan, kun iso palkka juoksee tyhjästä, on äänestyshierarkiani seuraava:
- Puolue
- Sukupuoli
- Henkilö
Minä en kuitenkaan käy neuvomaan ketään siitä, ketä tulee äänestää. Kerron vain oman mielipiteeni asiaan. Jokainen tekee valinnan omilla perusteillaan ja eläköön ratkaisunsa kanssa. On vain hyvä tietää se, että nykyjärjestelmässä naisedustaja, olipa hän sitten kansanedustaja, ministeri tai meppi, ei tee välttämättä täyttä kautta täyttä palkkaa vastaan.
Miten turvataan ruotsinkieliset palvelut?
Koska olen humaani suomalainen, olen tullut tätäkin asiaa miettineeksi. Jos meikäläinen saa käteensä Hufvudstadsbladetin tai vastaavan julkaisun, niin ihme on, jos siellä ei joku etniseltä taustaltaan ruotsalainen suomenmaalainen eli suomenruotsalainen valita siitä, että taksikuski/lähihoitaja/autonasentaja/ym. ei palvellut ruotsiksi.
Suomenruotsalainen ratkaisu asiaan oli vuonna 2004 voimaan tullut kielilaki, joka käytännössä tarkoittaa lisää pakkoruotsia meille suomalaisille. No, laki on toiminut käytännössä yhtä hyvin kuin läntisten heimoveljiensä ratkaisut ilmailun alalla.
Siksipä esitänkin muutaman toimivan ratkaisun:
- Ei enää ajatella, että on finniammatteja ja svenska-ammatteja. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikkapa Ruotsalaisen Suomen Kansankäräjät eli Folktinget markkinoi lähihoitajan hommia ja muita suorittavan työn ammatteja perinteisen ekonomi-juristipolun sijaan. Kun vanhakantainen suomenruotsalaisen elämänkaari on mallia Norsen-Hanken-Handelsbanken, on se uudessa mallissa yrkeskolan-ärligt arbete. Kun suomenruotsalainen palvelee toista suomenruotsalaista vaikkapa Vaasassa, on palvelun kielellinen laatu taattu. Eihän Lievestuoreellakaan ole satoja suomenruotsalaisia hoitajia hoitamassa suomalaisia.
- Hätänumeron toimivuus on tärkeä. Siksipä ruotsalaista palvelua kaipaaville voitaisiin laittaa ihan oma hätänumero. Se voisi olla vaikkapa 116, joka suomenruotsalaisen on helppo muistaa siitä, että toisinpäin tai amerikkalaisittain luettuna se on sama kuin Astrid Thorsin syntymäpäivä.
- Lopetetaan jo se pakkoruotsi. Motivoitunut suomalainen ruotsinopiskelija palvelee todennäköisesti paremmin ruotsiksi.
Miksi Halla-ahon tulisi olla eduskuntavaaleissa PS:n ehdokas
Pidin Seinäjoella puoluekokouksessa puheen, jossa kannatin Halla-ahoa. Minulla ei valitettavasti ole enää puheeni kirjoitettuna tallessa koska väkersin sen ruutupaperille lyijykynällä, joten laitan tänne ne pääkohdat, miksi Halla-aho ansaitsee ehdokkuutemme.
1. Halla-aho ei lähtenyt omalta listaltaan eurovaaleihin. Tällä teolla hän osoitti lojaaliuttaan perussuomalaisille.
2. Perussuomalaiset ja edeltäjänsä SMP tunnetaan rötösherrajahdistaan. Soinikin sanoi Kuopiossa Pohjois-Savon PS:n syyskokouksessa 2008, ettei politiikkaa pidä tehdä oikeussaleissa. Lisäksi puolue vastustaa löysää laillisuusvalvontaa. Valitsemalla Halla-ahon ehdokkaaksi perussuomalaiset osoittavat, että emme hyväksy poliittisia oikeudenkäyntejä.
3. Halla-aho on kirjoittanut muustakin kuin maahanmuutosta. Esimerkiksi kirjoitukset aselaeista sopivat perussuomalaiseen henkeen. Perussuomalaiset kannattavat käytännöllistä järkeä yhteisten asioiden hoitamisessa.
Puolustuspuhe Eveline Fadayelin puolesta
Turvapaikkaturisteihin myönteisesti suhtautunut ruotsalaisministerimme Thors on ottanut tiukan linjan, kun kyseessä on aito humanitaarinen maahanmuuttaja. Kannatan egyptiläisen Eveline Fadayelin oikeutta jäädä Suomeen seuraavista syistä:
1. Fadayel on kristitty. Islamilaisessa Egyptissä kristityt ovat ahdistettu vähemmistö. Fadayelin elinolot olisivat todella huonot islamilaisessa Egyptissä. Hän ei aiheuta myöskään uskonnollisia erityistarpeita.
2. Fadayelillä on julkisuudesta saamani käsityksen mukaan vahvat perhesuhteet Suomeen ja perhe on lupautunut huolehtimaan hänestä. Perhe on hyvin integroitunut kristitty perhe.
3. Fadayel on iäkäs. Hän tuskin elää kovin vanhaksi eikä tule kuormittamaan maamme hyvinvointia, toisin kuin passinsa hukkaajat. On kohtuullista, että hän saa elää viimeiset vuotensa rauhassa.
Molokoti molloo, Kuopion päättäjät!
Sainpa lukea Savon sanomista, että poliisi valvoo kevyttä liikennettä Kuopion keskustassa. Sakkojakin jaellaan jalkakäytävällä pyöräilystä. Käteväähän se on pyöräilijöitä jahdata vaikkapa kaahailevien autoilijoiden sijaan. Savolaeene konstuapelj saattaa saada mukaansa vaikkapa vastaanhangoittelevan teinipimun, jonka voi raisk.. eiku muuten ottaa kiinni. Kiinniotetulta voidaan sitten ihan vähän pihistää muutama euro.
Vakavasti puhuen, tässä taas nähdään, että Kuopion valtuustossa on kaikenlaisia laiskoja, suuriin ikäluokkiin kuuluvia isomahaisia piällysmiehiä ja muita turhimoita, jotka eivät kaljan turvottaman pötsinsä kanssa edes pysty paria kilometriä kävelemään vaan molkottavat jostakin tekonurmesta vaikka rahat eivät riitä edes peruspalveluihin. En minäkään tiennyt, ettei puistoalueella saa pyöräillä ennen kuin nyt vasta lehdestä luettuani. Onhan se nyt aivan rektaalista, että tietämättään voi syyllistyä laittomuuksiin, kun esimerkiksi pyörätien luontevana jatkeena oleva puistoväylä muuttuukin yllättäen jalkakäytäväksi eikä mikään merkki indikoi asiaa.Minä uskon, etteivät tällaiset pyöräilijät ajele jalkakäytävillä pelkästään piittaamattomuuttaan vaan ihan selkeästi vahingossa. Nyt kun itse tiedän, ettei esimerkiksi puistoalueilla saa ajaa, en aja.
Mikä ettei valtuusto voi ottaa hommakseen vaikkapa kieltomerkkien laitattamisen puistoalueelle? Pyöräteitäkin voi lisätä, esimerkiksi torin ympärillä olevat jalkakäytävät ovat niin leveitä että ne voi aivan hyvin muuttaa kevyen liikenteen väyliksi. Pyöräilyä kannattaa suosia, koska se on kaupunkiympäristössä autoilua kätevämpää ja terveellistäkin. Lähtee päättäjiltäkin kansantaloudellisesti riskialtis outokumpu kulumaan
Ja ei, minä en ole saanut sakkoja saati kirjallista huomautusta. Hiukan ihmetyttää kyllä, miten kypärättä pyöräilystä voi saada kirjallisen huomautuksen, kun se ei edes ole rangaistava teko. Voin kyllä ostaa kypärän, kunhan ensin näen, paljonko saan palkkaa.
Vihaatko puhelinmyyjiä?
Sinulle saattaa soittaa joku, todennäköisesti alaikäinen, joka yrittää myydä sinulle jotakin. Ärsyttääkö? Ota muutama seikka huomioon:
1. Suuri osa myyjistä on kesätyöläisiä. He saattoivat alkaa puhelinmyyjiksi, koska eivät muuta työtä saaneet ja tarvitsevat rahaa. On hyvätapaista kunnioittaa muitten työtä, varsinkin kun se on laillista.
2. Puhelinmyyjä ei ole mikään selvänäkijä. Ei hän voi tietää, oletko tilanteessa, jossa et voi tai halua puhua.
3. Puhelinmyyjä saattaa olla alaikäinen. Lapsen kaltoinkohtelu on rikos.
4. Puhelinmyyjä ei välttämättä voi hirveästi vaikuttaa siihen, millainen myyntipuhe on. Valmis runko tulee esimiehiltä. Turha syyllistää myyjää, jos teksti ärsyttää.
5. Puhelinmyyjä ei välttämättä tiedä, mistä käytettävät numerot tulevat. Myyjä saa yleensä numerolistat, joissa on nimi ja numero ja joskus osoite. Jos numerosi on markkinointikiellossa, ei myyjä tätä välttämättä tiedä.
6. Jos olet yrittäjä ja myyjä soittaa, kannattaa olla edustava. Myyjä saattaa tulla elämässään rikkaaksi. Hän voisi tarvita palvelua tai tuotetta, jota firmasi myy, mutta ei osta sinulta, jos muistaa, miten huonosti kohtelit häntä. Minä voisin laittaa tänne oman mustan listan. Sitä en tee, koska voin saada syytteen herjauksesta. Opin kuitenkin, mistä EN osta tavaraa, jos satun tarvitsemaan jotain.
7. Myyjän tehtävä on yllätys yllätys. myydä. Älä ala turhaan rähjätä, jos myyjä tuntuu sinnikkäältä. Sinä itse vastasit puhelimeen ja halusit kuunnella, mitä myyjällä on asiaa.
Jäitä hattuun. Ei kannata pelleillä, tiuskia tai lyödä luuria korvaan. Tuhlaat vain myyjän kallista aikaa. Sinun kannaltasi valitettavaa on, että telemarkkinointi on Suomessa laillista. Mieti, mitä voitat huutamisella? Räjähdätkö siitäkin, että postiluukkuun tulee vaikkapa K-kaupan mainos, jos se ei satu miellyttämään? Jos et halua, että jonkin ihmisen provisiopalkkainen työnteko kohdistuu sinuun, on sinulla kaksikin vaihtoehtoa:
1. Kysy esittelyn jälkeen, onko kyseessä markkinointipuhelu. Sano, ettet halua markkinointipuhelua sen jälkeen kun myyjä on esitellyt itsensä ja firmansa. Anna pari sekuntia aikaa, että myyjä saa lopettaa puhelun kohteliaasti. Kunnollisen puhelinmyyntifirman myyjä ymmärtää asian. Kaikille jää hyvä mieli. Sano se heti puhelun alussa, äläkä vasta myyntipuheen lopussa.
2. Laita puhelinnumeroosi tai -numeroihisi telemarkkinoinnin esto. Sen saa täältä.
Menee kolme kuukautta, ennen kuin kielto on täysin voimassa. Tämä johtuu siitä, että tieto eri yrityksiin menee eri aikoina, kun he päivittävät soittolistojaan. Jos tästä huolimatta myyjä soittaa, koita pysyä rauhallisena. Etsi firman pomon numero netistä ja valita pomolle, älä myyjälle.
Hauskaa päivänjatkoa sinulle!
-
Viimeisimmät
- Pohjois-Savon Perussuomalaiset Nuoret ry:n kannanotto ja julkilausuma
- Perustuslakiuudistus Suomeenkin
- Nuori: Huolehdi palkastasi, sinulla on siihen oikeus
- Pohjoismainen identiteetti ja suomi
- Vasamötet, språkpolitiska seminariet och eftervågor
- PerusS Nuoret: Suomesta tehtävä virallisesti yksikielinen
- Kännissä töihin? Jo vain!
- Feministikin ottaisi mieluummin Audin
- Es lebe die Meinungsfreiheit!
- Lapsen pieksäminen on laitonta mutta sallittua
- Onko kannabiksen käyttö yhteiskunnan asia?
- Kuka pieksää ketä?
-
Linkit
-
Arkisto
- joulukuu 2009 (3)
- marraskuu 2009 (1)
- lokakuu 2009 (2)
- syyskuu 2009 (2)
- elokuu 2009 (6)
- heinäkuu 2009 (7)
- kesäkuu 2009 (5)
- toukokuu 2009 (10)
- maaliskuu 2009 (4)
- helmikuu 2009 (2)
- tammikuu 2009 (2)
- joulukuu 2008 (4)
-
Aiheet
-
RSS
Artikkelien RSS
Kommenttien RSS-syöte