Antti Rantakokko

Perussuomalainen Kuopiosta.

Halosen jyrähdys

Puolustusvoimien ylipäällikkö ja Suomen tasavallan presidentti on ottanut kantaa Kainuun prikaatissa tapahtuneeseen lorttovihkoskandaaliin. On aivan oikein, että asiattomaan käytökseen puututaan.

Armeijassa kuitenkin myös miehet joutuvat asiattoman kohtelun uhreiksi. Tasa-arvolla ratsastava koko kansan presidenttimme ei ole koskaan ottanut asiaan kantaa. Kiusattu oli muun muassa kouluammunnassa kunnostautunut Matti Saari, mutta enpä ole nähnyt Halosen ottavan kantaa armeijassa tapahtuvaa kiusaamista vastaan. Missä onkaan tasa-arvo nyt? Halosen tasa-arvo on samanlaista miehiä syyllistävää kalkatusta kun punavihreillä feministeillä yleensäkin.

Minä EN äänestänyt Halosta. Enkä seuraavissakaan presidentinvaaleissa äänestä minkään sortin vasemmistolaista, enkä ainakaan vasemmistolaista naista.

2009-05-29 Kirjoittaja: anttirantakokko | Tasa-arvo | , , , , | 2 Kommenttia

Tutkimus ulkomaalaisten kanssa avioituvien taustoista

Ruotsalainen ministeri Astid Thors on ilmaissut kokoomuslaisen Holmlundin kanssa hipsuhiljaa  varovasti sukkasillaan ajatuksensa, että thaimaalaisen naisen kanssa avioituvalta tai seurustelevalta suomalaiselta (p.o. suomenmaalaiselta) mieheltä selvitettäisiin väkivaltatausta. Totta kai on väärin piestä piestä puolisoaan tai muuta kumppaniaan. Mutta…

Mikä ettei tasa-arvon vuoksi samaa tulisi tehdä soveltaen suomenmaalaiselle naiselle, joka seurustelee muslimimaasta tulevan miehen kanssa? Aika usein näissäkin suhteissa pakkaa ilmenemään kaikenlaisia ongelmia. Esimerkiksi muutama viikko sitten oli Viikko-Savossa juttu suomalaisesta naisesta, joka kaipasi irakilaista miestään, joka oli häiden jälkeen hävinnyt johonkin. Tällaisissa suhteissa on myös väkivaltaisuutta ja silkkaa avioliittoinstituution väärinkäyttöä oleskeluluvan saamiseksi.

Siksipä tällaisille naisille voisikin tehdä esimerkiksi jonkinlaisen älykkyystestin, jolla selvitettäisiin, että nainen ymmärtää, mihin on ryhtymässä. Testin merkitys olisi siinä, että näin vältettäisiin viranomaistyöstä aiheutuvia kuluja ja suojeltaisiin naista itseäänkin negatiivisiltä tunteilta ja muilta haitoilta. Niinpä naiselta, joka ei osaisi piirtää esimerkiksi ensimmäisen asteen funktion kuvaajaa tai laskea jakokulmassa, jotka lapsikin osaa, evättäisiin oikeus avioitua ulkomaalaisen miehen kanssa.Eikö vaikka?

Mitäpä tähän sanoisi Astrid&Anne?

2009-05-26 Kirjoittaja: anttirantakokko | Monikulttuurisuus, Politiikka, Tasa-arvo | , , , , , | 4 Kommenttia

Muutamista asioista lyhyesti

Puoluekokouksesta

Pääsin Hufvudstadsbladetin numeroon 18.5. Pidin kokouksessa Halla-ahoa puolustavan puheen ja ehdotin, että puolueen ruotsinkieliseksi nimeksi muutettaisiin ensi puoluekokouksessa Sannfinnar. En nimittäin ehtinyt sääntökeskustelun aikana esittämään tätä. Sanoin kokouksessa: “ryssar och svenskar blev vi inte, europeiska har vi alltid varit, låt oss vara vidare finnar”. Finne-sanaa käytettiin kaikista Suomen asukkaista ennen kuin ruotsinkielinen väestö etnistyi ruotsalaisiksi. Siksi meidän olisi mielestäni hyvä olla myös ruotsiksi suomalaisia, eikä ruveta höpöttämään mistään finlantilaisuudesta.

Kokouksessa oli varauduttu järjestyshäiriöihin, kun pääosin vanhoista SMP-läisistä koostunut puoluejohto pelkäsi “halla-aholaisten” häiriköintiä. Kuka lie pelotellut. Ainoa, jonka tiedän kokouksesta poistetun, oli juuri joku  Pohjois-Pohjanmaalta oleva kännissä ölisevä sämppärinostalgikko. Onneksi Maria Lohela pääsi hallitukseen. Saadaan vähän modernimpi ote hommiin.

Poliittisesta sopivuudesta

Meillähän yliopistossa potkaistiin Lammentaus pois puheenjohtajan pallilta, koska hän kuului yksityishenkilönä erääseen Facebook-ryhmään. No, vappuna ainakin yksi ylioppilaskunnan vaikuttaja marssi kommunistien veripunalippujen alla vappukulkueessa. Katsooko ylioppilaskunta sitä läpi sormien, että henkilö kaveeraa sellaisen aatteen kannattajien kanssa, jonka aikaansaannoksia on kolme itsenäisen Suomen käymää sotaa ja jonka seurauksena Suomen asukkaista kuoli noin 120.000 ja vammautui rutkasti enemmän? Jos näin on, missä on tasa-arvo ja suvaitsevaisuus?

2009-05-26 Kirjoittaja: anttirantakokko | Uncategorized | , , , , , , , | Ei kommentteja toistaiseksi.

Perussuomalaisten vastavoimat

Ruotsalainen kansanpuolue ja Vihreät ovat ilmoittautuneet Perussuomalaisten vastavoimiksi EU-vaaleihin. Tapetilla on erityisesti maahanmuuttopolitiikka. Cronbergin  mielestä ei saa tehdä eroa ulkomaalaisen professorin ja humanitaarisen maahanmuuttajan välillä. Aikookohan Vihreät tämän politiikan mukaisesti tarjota proffalle täyden palvelun majoituksen pakolaiskeskuksessa vai laittaa humanitaarisen, mahdollisesti kouluttamattomalle humamamulle proffan viran jostakin yliopistosta?

Ruotsalainen kansanpuolue, jonka nimi tarkoittaa käytännössä samaa kuin Ofinländska bättrefolkpartiet, julistautui Perussuomalaisten vastavoimaksi. Tämä ei tarkkaan ottaen ole edes uutinen, vaan tarkennus. Suomalaisten vastavoimahan Rkp onkin ollut ansiokkaasti jo vuodesta 1906. Puolueen nimi velvoittaa. HS 16.5.: “Rkp ei koskaan käytä perustavia käsityksiä ihmisten samanarvoisuudesta tai kanssaihmisten humanitääristä hätää pelinappuloina saadakseen etua poliittisessa pelissä”. Kyllä käyttää. Koko kielipolitiikka kaikenlaisine koulutuskiintiöineen on tätä. Miksi Ahvenanmaalla ei ole pakolaiskeskuksia? Rkp jakaa edelleen henkisen isänsä Axel Olof Freudenthalin mukaan nimettyä mitalia ansiokkaasta työstä ruotsalaisuuden edistämiseksi. Freukkahan käytännössä piti suomalaisia ruotsalaisia alempana rotuna. Tämä ei tietenkään ole rasismia ruotsalaisten mielestä.

Lisäksi puolue lähti ovelaan taktikointiin homoseksuaalien ulkoisen adoption suhteen. Pelätään, että ääniä saattaa mennä Pohjanmaalla. Siis siellä, missä kyseisen puolueen kovin alue on. Ei hätää, Helsinki pelastaa, onhan Rkp liberaali puolue. Että näin.

2009-05-17 Kirjoittaja: anttirantakokko | EU, Politiikka, Ruotsin kieli, Suomi | , , | 2 Kommenttia

Perussuomalainen häirikkö

Tämän päivän Iltasanomat uutisoi Johanna Korhosta häiriköineestä perussuomalaisesta. Tällainen käytös on asiatonta ja törkeää ja jos henkilö on todella perussuomalaisten jäsen, erottaa puolueesta.

Tosin kuka tahansa voi painattaa minkälaisia vaatekappaleita tahansa. Korhonen sanoo, ettei kukaan perussuomalainen reagoinut asiaan mitenkään. Asia on syytä tutkia. Mahdollista on sekin, että kyseessä ei olekaan perussuomalainen, vaan joku, joka haluaa mustamaalata perussuomalaisia. Jos näin on, toivon, että Iltasanomat uutisoi asian yhtä näkyvästi ja Johanna Korhonen pyytää anteeksi perussuomalaisten leimaamista.

2009-05-15 Kirjoittaja: anttirantakokko | Politiikka | , , , , , , | Ei kommentteja toistaiseksi.

Homoseksuaalien adoptiosta

Puolueemme Pentti Oinonen on ottanut eduskunnassa räväkästi kantaa homoparien adoptio-oikeuteen. Mielestäni Pena käytti asiatonta kieltä asiasta argumentoidessaan. Pahoitteluni siitä.

Minua tosin mietityttää, miten sisäinen adoptio homopariskunnan kesken on edes mahdollista? Ilmeisesti homma menee niin, että homoparin toisella osapuolella on oma biologinen lapsi aikaisemmasta suhteesta. Uudessa homosuhteessa sitten homokumppani adoptoisi tämän lapsen ja lapsi olisi pariskunnan lapsi kuten heteroparisuhteessakin. Jos kerran homous on synnynnäistä, miten tämmöinen on voinut päästä tapahtumaan? Ainakin mieshomojen kohdalla tämä kuulostaa oudolta.

Sinänsä minulle on yhdentekevää, kuka adoptoi kenetkin. Minä en hyväksy sitä, että miehet typistetään yhteiskunnassa siittäjän ja maksajan rooliin niin kuin feministit haluaisivat. Siksi en hyväksy lesbojen ja yksinäisten naisten keinosiemennyksiä.

Toivottavasti homovanhemmat tuntevat asiassa vastuunsa. Lapselle ei saa jäädä tunnetta jomman kumman vanhemman, isän tai äidin, puuttumisesta. Eduskunta ottaa nyt ison riskin. Jos meillä on parinkymmenen vuoden päästä joukko ihmisiä, jotka kärsivät homoperheessä kasvamisesta, kuka ottaa vastuun?  Meillä on sodan aikana syntyneitä saksalaissotilaiden aviottomia lapsia, jotka etsivät vanhempiaan. Jos biologia ei merkitse, miksi kuitenkin näin on? Ja miksi lesbojen ja yksineläjien pitää saada keinosiemennyksellä oma biologinen lapsi?

Joku mahdollisesti heittää ilmoille kysymyksen, kumpi minun mielestäni on parempi ratkaisu: antaa lapsi juoppovanhemmille vai kunnollisille homoille. Vastaan: kunnollisille homoille.

2009-05-13 Kirjoittaja: anttirantakokko | Politiikka, Tasa-arvo | , , , , , | 3 Kommenttia

Hyvää suomalaisuuden päivää!

Näin suomalaisuuden päivän kunniaksi on hyvä kirjoittaa muutama rivi.

Mitä suomalaisuus on? Minulle suomalaisuus merkitsee suomen kielen ja suomalaisen kulttuurin riippumattomuutta muista kulttuureista, erityisesti ruotsalaisuudesta ja venäläisyydestä. Riipumattomuudella en suinkaan tarkoita umpioitumista. Lisäksi suomalaisuus on tietoisuutta kuulumisesta etniseen ryhmään, joka enemmistönä ollessaan ei ole koskaan syyllistynyt törkeisiin ihmisoikeusloukkauksiin vähemmistökansallisuuksia kohtaan. Me suomalaiset olemme antaneet maassamme oleville vähemmistöille kuten suomenruotsalaisille ja saamelaisille hyvät mahdollisuudet harjoittaa omaa kulttuuriansa. Me suomalaiset olemme sopuisaa kansaa. Meillä on paikkamme Euroopan kulttuurien kirjossa. Olkaamme ylpeitä suomalaisuudestamme!

2009-05-12 Kirjoittaja: anttirantakokko | Uncategorized | , , , , , | Ei kommentteja toistaiseksi.

Äitienpäivän kunniaksi

Muista, että äidiksi tulo on ollut viime kädessä oma valintasi. Sinulla on ollut keinoja välttää raskaus. Älä marttyroi itseäsi. Me muutkin kannamme valintojemme seuraukset.

Älä kohtele lastasi niin kuin nukkea. Älä elä lapsesi kautta. Hän saattaa kärsiä siitä suuresti myöhemmin.

Jos juot viinaa, älä lässytä lapsellesi “aikuisten limpskasta”. Lapsikin tietää, ettei limpskan juonnista kukaan ala käyttäytyä pelottavasti.

Jos poikasi haluaa käyttää juhlapuvun kanssa kravattia niinkuin miehet, älä pakota häntä käyttämään rusettia, vaikka se olisi kuinka lutusta. Lapsen nöyryyttäminen on kaltoinkohtelua. Älä kasvata pojastasi pippelillä varustettua pikkutyttöä.

Hyväksy se, että aikuinen tyttäresi on nuorempi ja kauniimpi kuin sinä. Katkeroitumalla pilaat vain välinne.

Jos olet lapsesi kanssa kutsuilla, älä huomauttele koko ajan lapsellesi pikkumokista, kuten esimerkiksi siitä, että lusikka on kahvikupissa (varsinkin kun itse kuitenkin niistät lautasliinaan). Tämä masentaa lasta.

Lapsesi isä ei ole pelkkä siemenlinko ja maksuautomaatti. Lapsestanne on puolet isäänsä ja puolet sinua.

Jos olet eronnut, älä IKINÄ sano lapsellesi, että olisit halunnut tämän isäksi muun kuin sen, kuka hän on. Ensinnäkään lapsesi ei olisi se kuka on, jos isä olisi eri kuin nyt. Toisekseen, mistä tiedät varmasti, olisiko lapsen isä halunnut sinua lapsensa äidiksi?

Jos olet eronnut, älä käytä lastasi pelinappulana. Nuori lapsesi kasvaa aikuiseksi ja saattaa ymmärtää vanhemmiten sellaisia asioita, joita ei nuorena ymmärtänyt.

Äiti ja synnyttäjä ei ole sama asia.

Jos saat sänkyysi kahvit, et ole paha ihminen. Hyvää äitienpäivää!

2009-05-10 Kirjoittaja: anttirantakokko | Uncategorized | | Ei kommentteja toistaiseksi.

Finland, Multiculturalism and Freedom of Speech

Finland has been a borderland between the East and the West. So true. But politically, we have, despite of membeship in the European Union, eastern, non-European administration culture. We have biased justice system, which is an appendix of politics.

Jussi Halla-aho, member of a city council of Helsinki, faced charges for his antimulticultural writings. He has blogged since 2003. No one in Finnish political establishment cared about his writings until Perussuomalaiset, (True Finns) got a victory in communal election in the autumn 2008. Then the show started.

First, Green Women made a report to police, claiming that Halla-aho encouraged rapings in his text. The case was not taken to prosecutor, because no one could proove, that such rapings happened.

Note, that in Western judicial system one must commit a crime, which is reported to and investigated by police. Police then takes the case to the prosecutor, who then lifts a charge. The case is then tried in the court, and if and only if the evidence is solid, the defendant in convicted.

Maybe because of the media show on Halla-aho police started investigation against Halla-aho of incitement against people group. Police then read through hundreds (the whole blog)  of pages to find out aggravating texts. Police interrogated Halla-aho via email. The questions were like” Do you think this would incite hatred against somalis/muslims…?”  Police asked, whether Halla-aho would agree with trial in writing, which he didn’t

Finally, only one post led to prosecution. The police first suspected without act and then started to find suitable act. Usually interrogations are done orally and additional information may be obtained via email. The professor of procedural law Jyrki Virolainen had commented this procedure in his blog.

Halla-aho is now prosecuted and waits trial. He reported to police about news broadcast  (Finnish Broadcasting Company, not commercial) , where he was called “the race doctor” in February. Yesterday, investigation of this was ceased, because “no crime would not be found even if the investigation would be concluded”, as Ilta-sanomat reported.

In Finland prime minister Vanhanen won a case where his ex wrote a book about their relationship. But, if you don’t agree with socialist oriented establishment and you say it out loud, you don’t have same rights and your honour is not protected equally. Is this European way or not?

2009-05-06 Kirjoittaja: anttirantakokko | Uncategorized | , , , , , , , , | Ei kommentteja toistaiseksi.

Laki sama, sovellus eri

Helsingin Sanomat kertoo, että Jussi Halla-ahon YLE:ä koskevan jutun tutkinta lopetetaan. YLE:n uutisissa ol toimittaja Jyri Rantala kutsunut Halla-ahoa rotutohtoriksi. Syyttäjän mielestä tämä on poliittiseen menettelyyn liittyvää arvostelua. Ilta-sanomissa asiasta kirjoitetaan näin:

“Syy tutkinnan lopettamiseen on se, että näyttöä rikoksesta ei ole, vaikka esitutkinta suoritettaisiin loppuun.” Miten voidaan tietää, ettei näyttöä rikoksesta ole, jos tutkinta lopetetaan kesken? No, syyttäjä tietää…

Rotutohtori-sanaa käytettiin uutisissa, joiden tarkoitus on välittää tietoa maailman tapahtumista. Mitä tiedonvälityksellistä arvoa on siinä, että maahanmuuttokriittistä henkilöä sanotaan rotutohtoriksi? Halla-aho ei ole missään tehnyt mitään rotututkimusta. Hän ei myöskään väitä, että eri rotuja olisi tai että näitä saisi tai voisi laittaa arvojärjestykseen. Näissä (1,2,) kirjoituksissaan Halla-aho käsittelee suhtautumista älykkyyden mittaamiseen. Näissäkään kirjoituksissa ei esitetä mitään rotuarvotuksia.

Halla-aho oli jo tutkintapyyntöään tehdessään varma siitä, ettei se johda mihinkään. Kuten sitten kävikin.  Sen sijaan hän on itse syytteessä siitä, että kokeili, voiko samanlaisia ilmauksia käyttää eri etnisistä ryhmistä.

Varmaahan se on, että Halla-aho aikanaan tuomitaan. Varmaa on myös se, ettei lainsuoja koske nomenklatuuran kanssa eri mieltä olevia.  Tässä se nähtiin.

2009-05-06 Kirjoittaja: anttirantakokko | Monikulttuurisuus, Politiikka, Suomi | , , , , , | Ei kommentteja toistaiseksi.