Pena rox!
Erinäiset julkaisut tietävät kertoa, että perussuomalaisten Pentti Oinonen sai Astrid Thorsin itkemään mainitsemalla suomenruotsalaisten rasistisesta tavasta kohdella evakkoon lähteneitä karjalaisia. Mitä ihmeen itkemistä tuossa nyt oli? Saa nähdä, oliko kyseessä Thorsin taktinen tirskaus. Oinosella ei ole mielestäni anteeksipyydettävää. Jos meidän suomalaisten rasismista valitetaan koko ajan, on aivan kohtuullista, että myös suomenruotsalaisten tekemisiä ruoditaan tarvittaessa. Ei voi olla niin, että suomenruotsalaisilla olisi jokin immuniteetti kritiikille. Kyllä poliitikon pitää kestää viiteryhmänsä tekemisiin kohdistuvaa kritiikkiä. Soiniltakin vaaditaan “rasismista” irtisanoutumista.
Yleensäkin maahanmuuttopolitiikan löysentäminen on taantuman ja mahdollisen laman aikana aivan dorkaa hommaa, koska omiakin avustettavia tulee olemaan runsaasti. Valtion avustamien firmojen yhteiskuntavastuu jää läpäläpälässynlään tasolle. Kun firmat irtisanovat, työttömyys kasvaa. Silloin humanitaarisesta maahanmuuttajasta tulee todellakin kahdenkertainen ongelma: töissäkäyvä vie paikan suomenmaalaiselta ja työtön elää avustuksilla. Näinhän siinä käy, eikä siinä auta rasistiksi haukkuminen. Siksi onkin parempi, että huolehditaan omat ongelmat ensiksi. Näin kenellekään ei tule paha mieli.
Loppukevennys: Asiasta uutisoinut Ilta-Sanomien paperiversion toimittaja käytti perussuomalaisista lyhennettä “pers”. HAAAAHHH!
Prostituutio aisoihin
Feministit sun muut tahot ovat aika ajoin huolissaan prostituutiosta ja siitä, miten se esineellistää naisia. Myöskin ollaan huolissaan ihmiskaupasta ja parituksesta. Minä kuitenkin väitän, että ylivoimaisesti suurin osa Suomen prostituoiduista on ihan kotoperäisiä naisihmisiä, joita miellyttää ansaita verotonta rahaa.
Kylmä tosiasia on, että miehiä syyllistämällä prostituutio ei häviä mihinkään. Aina on naisia. joita ei 8-16 -työ kiinnosta, mutta seksi sitäkin enemmän. Lisäksi on kyseenalaista, että tasa-arvoisella 2000-luvulla mies nähdään yhä jonkinlaisena vastuunkantajana naisesta. Esitänkin prostituutio-ongelmaan seuraavanlaista ratkaisua: Laillistetaan prostituutio. Tehdään sille rekisteröity ammattinimike. Prostituoiduksi haluavan olisi suoritettava sosiaali- ja terveysministeriön ja oikeusministeriön pykäämä tutkinto. Tämän tutkinnon voisi suorittaa ainoastaan suomeksi ja ruotsiksi. Tutkinto sisältäisi olennaisia asioita lainsäädännöstä, terveysasioista ja verotuksesta. Hyväksytyn tutkinnon jälkeen seksiammattilainen (laill.) saisi ammatinharjoittamislisenssin ja tulisi rekisteröidyksi. Luonnollisesti mukana olisi kaikki yksityisyrittään velvollisuudet. Luvaton prostituutio olisi laitonta, vähän samaan tapaan kuin vaikka luvaton lääkärinä tai farmasistina toimiminen.
Mitä tällä järjestelyllä voitettaisiin? Ulkomaalainen pimeä prostituutio karsiutuisi pois. Mikään kiekuraviiksisutenööri ei voisi tuoda orjanaisia töihin Suomeen, koska näillä ei olisi toimintaedellytyksiä. Asiakkaalla olisi oikeus nähdä lisenssi, jolloin hän voisi olla varma, että kyseessä on laillinen ammatinharjoittaja. Kumpi onkaan miestenvihaajien mielestä parempi: käydä vapaaehtoisissa, rekisteröidyissä kotimaisissa vai mahdollisesti orjuutetuissa ulkomaalaisissa? Feministien ei tarvitsisi enää olla huolissaan naisten esineellistämisestä, koska jokainen prostituoitu olisi tällöin hankkiutunut täysin vapaaehtoisesti ammattiinsa. Valtio saisi verotuloja, ja feministien halveksima (kalapuikkoviiksi)mies voisi käydä halutessaan turvallisesti maksullisissa. Siksi olisikin parempi ottaa homma valtion haltuun.
-
Viimeisimmät
- Pohjois-Savon Perussuomalaiset Nuoret ry:n kannanotto ja julkilausuma
- Perustuslakiuudistus Suomeenkin
- Nuori: Huolehdi palkastasi, sinulla on siihen oikeus
- Pohjoismainen identiteetti ja suomi
- Vasamötet, språkpolitiska seminariet och eftervågor
- PerusS Nuoret: Suomesta tehtävä virallisesti yksikielinen
- Kännissä töihin? Jo vain!
- Feministikin ottaisi mieluummin Audin
- Es lebe die Meinungsfreiheit!
- Lapsen pieksäminen on laitonta mutta sallittua
- Onko kannabiksen käyttö yhteiskunnan asia?
- Kuka pieksää ketä?
-
Linkit
-
Arkisto
- joulukuu 2009 (3)
- marraskuu 2009 (1)
- lokakuu 2009 (2)
- syyskuu 2009 (2)
- elokuu 2009 (6)
- heinäkuu 2009 (7)
- kesäkuu 2009 (5)
- toukokuu 2009 (10)
- maaliskuu 2009 (4)
- helmikuu 2009 (2)
- tammikuu 2009 (2)
- joulukuu 2008 (4)
-
Aiheet
-
RSS
Artikkelien RSS
Kommenttien RSS-syöte