Kirjoitukseni NuVa:n Vaikute-lehteen

Suomen nuorisovaltuustojen liitto pyysi Perussuomalaisilta Nuorilta kirjoitusta pakkoruotsista ja Suomen kaksikielisyydestä. Alla kirjoitukseni siinä muodossa, kun sen NuVaan lähetin.

SUOMEN KAKSIKIELISYYS JA PAKKORUOTSI

Suomi on ollut itsenäinen 91 vuotta. Valtiollinen yhteys Ruotsiin katkesi kaksisataa vuotta sitten. Silti yhteyttä entiseen emämaahan pidetään yllä ruotsin kielen opiskelun kautta. Nykyaikana moni koululainen ja opiskelija miettii, miksi opiskelemme ruotsia, kieltä, jonka käyttöalue on pieni. Seuraavassa perussuomalaisen nuoren näkemys Suomen kielipolitiikkaan ja pakolliseen ruotsin opiskeluun.

Suomen kaksikielisyys

Suomi on kaksikielinen maa. Näin moni tulkitsee perustuslain 17.pykälää, jonka otsikkona on ”Oikeus omaan kieleen ja kulttuuriin”. Suomenmaalaisista (finländarna) on suomalaisia (finnar) noin 92 prosenttia ja suomenruotsalaisia (finlandssvenskar) noin 6 prosenttia. Ruotsin kielellä luotiin 1800-luvulla suomenmaalaista ja myös aitosuomalaista kulttuuria, kunnes suomen kieli vakiintui julkisessa käytössä1800-luvun loppupuoliskolla hallinnon suomenkielistyessä. Tätä historiallista asiaa monet pitävät perusteena Suomen yhä nykyään jatkuvalle kaksikielisyydelle.

Todellisuudessa Suomi on varsin yksikielinen. Ruotsia puhutaan keskimäärin nelisenkymmentä kilometriä leveillä kaistaleilla länsi- ja etelärannikolla. Muu Suomi on täysin yksikielisesti suomalaista. Onkin siis huvittavaa, että maatamme pidetään tällä perusteella kaksikielisenä. Samalla perusteella olisi Ruotsi ja moni muukin Euroopan valtio kaksikielinen, paitsi ettei ole. Kuitenkin kaikkien virkamiesten ja valtion palveluksessa olevien on hallittava molemmat kielet.

Suomenruotsalaisten kielelliset oikeudet pystyttäisiin riittävästi turvaamaan myös yksikielisessä Suomessa, jossa suomi olisi ainoa virallinen kieli. On nimittäin järjetöntä, että koko maata pidetään kustannuksia kaihtamatta kaksikielisenä pienen alueellisen vähemmistön takia, joka lisäksi osaa hyvin maan valtakieltä. Yksikielisessä Suomessa ruotsilla olisi alueellisen vähemmistökielen asema, aivan kuin saamella on nyt. Ruotsin kielen asemaa puolustavien olisi hyvä miettiä seuraavaa: mitä jos kielisuhteet olisivat maassamme toisinpäin? Opiskelisiko 92-prosenttinen ruotsalaisenemmistö suomea, jolla ei ole kovinkaan suurta paikallistakaan merkitystä? Mikä onkaan kielipoliittinen tilanne Ruotsissa, jossa on aina puhuttu suomea, mutta enemmistö on ruotsinkielistä?

Pakkoruotsi

Ruotsin sanotaan auttavan muiden kielten oppimista. Tämä väite on huvittava. Norjaa, ruotsin läheisintä kieltä opiskelee Suomessa aniharva. FST tekstittää norjankieliset ohjelmat ruotsiksi. Suomalainen lapsi aloittaa kieltenopiskelun yleensä englannilla. Tämä ei tue ruotsin oppimista. Ei ole mitään perusteita väittää, että ruotsi tukisi englannin oppimista. Väite, jonka mukaan suomalaislapsen kannattaa aloittaa kieltenopiskelu ruotsilla, koska se muka on helpompi ja tukee muiden kielten oppimista, on jopa rasistinen. Kyllä suomalainen oppii kieliä ilman apukielellä harjoittelua.

Aivan kuten matematiikka on koulussa pakollista, on vieraiden kielten opiskelun oltava myös pakollista. Kielten on vain oltava vapaasti valittavia. Kielten opetus maksaa. Rajallisten resurssien sitominen ideologiseen ruotsin opiskeluun heikentää Suomen väestön kielitaitoa. Kun opiskeltavat kielet saa valita, on motivaatio korkealla ja kielten osaaminen paranee. Me perussuomalaiset nuoret emme sinänsä vastusta ruotsin opiskelua. Sen on vain oltava vapaaehtoista.

Pakkoruotsia on perusteltu myös sillä, että ilman pakkoruotsia suomenruotsalaiset olisivat suomea osaavina etulyöntiasemassa verrattuna suomalaisiin, jotka eivät osaa ruotsia. Tämä johtuisi siitä, että virkoihin hakevan on osattava molempia kieliä. Vaatimus ruotsin osaamisesta on suurimmassa osassa Suomea tarpeeton. Jos virkatehtävässä ei tosiasiallisesti tarvita ruotsia, ei sitä pidä vaatia. Kielilainsäädäntö on tässä suhteessa epätasa-arvoinen. Maahanmuuttajiltakaan ei saa vaatia työssä täydellistä suomen osaamista, jos täydellisen suomen hallinta ei ole välttämätön työtehtävän kannalta. Kaikki maamme korkeimmissa viroissa olevat henkilöt, esimerkiksi ministerit, eivät välttämättä osaa ruotsia sujuvasti. Tätä ei kuitenkaan ole katsottu esteeksi menestykselliselle tehtävän hoidolle. Myöskään palvelujen takia ruotsia ei tarvitse opiskella. Ruotsinkieliset oppilaitokset nimittäin kouluttavat väkea maamme ruotsinkielisen väestön tarpeisiin.

Perusteena pakkoruotsille on nähty myös maamme ”kaksikielisyys”. Ruotsia on opiskeltava, ”koska kaksikielisyys on rikkaus”. Ruotsin kielen rikkaus riippuu siitä, keneltä kysyy. Monelle ruotsin kansalliskielen asema ei ole sellainen arvo, josta kannattaisi pitää kynsin hampain kiinni. Näille ihmisille ruotsi on kieli muiden joukossa. Myöskään ”pohjoismainen identiteetti” ei ole peruste pakkoruotsille. Kun suomalainen menee Ruotsiin, hän voi käyttää siellä englantia, aivan kuten muutkin ulkomaalaiset Ruotsissa.

Antti Rantakokko

Perussuomalaiset Nuoret ry.

Ihmisoikeusliiton epälogiikka

Helsingskaja Pravda tiesi kertoa tänään, että Ihmisoikeusliitto aikoo selvittää lestadiolaisten ehkäisykieltoa. Tämä kielto on kuulemma ongelmallinen ihmisoikeuksien kannalta.

Kävin katsomassa kyseisen liiton sivuja. Pakko sanoa, että ihämmästyttävää  porukkaa. Samalla sivulla otetaan kielteinen kanta “asiaan, josta ei saisi puhua” eli tyttöjen ympärileikkaukseen ja myönteinen kanta poikien rituaalisiin ympärileikkauksiin.Ihmisoikeusliiton mielestä poikien ympärileikkauksissa ei ilmeisestikään puututa pojan perusoikeuksiin.

Ehkäisy on jokaisen oma asia, niin kuin kosmeettinen vehkeenmuotoilukin. Mikä ihme siinä on niin vaikeaa tajuta, että kyllä sen tirrikan voi leikata vanhempanakin, jos poika ITSE näin haluaa? Poikien ympärileikkaus loppuu kun se lopetetaan. Ja jos jollekin naiselle lestojen ehkäisykielto on ongelma, niin nainen voi erota porukasta. Ei siihen mitään liittoja tarvita.