Hyvää äitienpäivää

Menneellä viikolla sai taas lukea muutamista lehdistä juttua yksinhuoltajasankareista, jotka ovat tehneet ison lapsikatraan miehen kanssa ja julistaneet sitten, ettei miestä elämään tarvita. Toivottavasti nämä sankarisynnyttäjät ovat itse tienanneet perheensä elatuksen. Sossuavustukset nimittäin tulevat verojen kautta pääosin miesten lompakoista.

Miksi äitienpäivänä tai yleensäkään muulloinkaan ei juuri puhuta äitien vastuusta? Meillä Suomessa nainen saa raskauden aikana vetää viinaa ja muuta kamaa niin paljon kuin sielu sietää. Viime vuoden lopulla tuli kakkoselta Silminnäkijän ohjelma “Syntymähumalassa”, jossa kerrottiin päihdeäideistä ja heidän vammauttamista lapsistaan. Siellä “äidit” selittivät miten raskausaikana meni pirtut ja pillerit. Hämmästyttävintä oli se, ettei tällaisilta piittaamattomilta naisilta evätty huoltajuutta heti kättelyssä. Miksi lapsen oikeus terveyteen on pienempi kuin juopponaisen oikeus leikkiä äitiä?

Toinen lukunsa ovat erilaiset narsistiäidit, joille lapsi on huomion lähde ja terapialelu. Nämä naishenkilöt vaativat lapseltaan palvontaa ja rankaisevat lastaan jopa fyysisesti, jos tämä ei ymmärrä äitijumalan  uhrauksia. Lapsi, varsinkin poika, joutuu umpikujaan. Yhteiskunnassamme vallitseva äitimyytti on nimittäin johtanut siihen, että “äitiä” pitää kunnioittaa ja arvostaa, vaikka tämä olisi pilannut lapsensa sosiaalisen kehityksen ja mielenterveyden täysin. Aikuisena sitten syödään masennuslääkkeitä ja ihmetellään, miksi tuntuu niin pahalta. Terapiassa pohditaan syntyjä syviä. Vain yhtä asiaa ei saa sanoa: Äitini pilasi elämäni.

Hyvää äitienpäivää, mutta vain niille, jotka sen todella ansaitsevat.